60 hyvää syytä | 18/05/2020

60 hyvää syytä: Jaro Karppinen tutkii kipua, jotta suomalaisia sattuisi vähemmän

Kivun tutkiminen on hankalaa, sillä objektiivinen mittari puuttuu. Sitä pyritään löytämään muun muassa koneoppimista hyödyntäen.

Kipu on subjektiivinen tunne. Sen tutkimuksessa on luotettava potilaan kertomaan, sillä objektiivista mittaria ei ole. Suomalaistutkijat pyrkivät kuitenkin aktiivisesti löytämään sellaista, jotta kipua voitaisi hoitaa entistä paremmin.

”Meillä on Oulun yliopistossa meneillään projekti, jossa pyrimme objektiivisesti koneoppimisella mittamaan kasvojen ilmeitä, äänen frekvenssiä ja autonomisen hermoston toimintaa. Pystymme sillä aika lupaavasti erottelemaan varsinkin heidät, joilla on kärsimystä aiheuttavaa kipua”, kertoo kipua tutkiva professori ja fysiatrian erikoislääkäri Jaro Karppinen.

Hän uskoo, että kun kivunhoitomalli saadaan Suomessa paremmaksi, voidaan sitä tietyssä määrin kopioida myös muualla maailmassa.

Tutkimukselleen omistautunut professori tuntee vahvaa paloa tutkimuksen tekemiseen.

”Minulle tutkimus on työ, harrastus ja elämä. Kaikki se tutkimus, jota teen, on potilaiden hyväksi.”

Alla olevalla videolla Jaro Karppinen kertoo lisää tutkimuksestaan ja siitä, miten Suomen Lääketieteen Säätiö on siihen vaikuttanut.

Suomen Lääketieteen Säätiön 60-vuotisjuhlavuoden kunniaksi säätiö nostaa esiin kotimaisia lääketieteellisen tutkimuksen tekijöitä, heidän työtään ja työn merkitystä Suomelle ja suomalaisille.

 

Lahjoita lääketieteen tutkimukseen