Uutiset | 19/03/2020

Ohjeita apurahansaajalle koronaviruksen aiheuttamaan tilanteeseen liittyen

Koronavirus vaikuttaa joidenkin säätiön apurahansaajien työskentelyyn. Tuemme tutkijoita muun muassa lisäämällä joustoa apurahojen käyttöaikaan ja käyttöselvitysten jättämiseen.

Pyrimme omalta osaltamme toimimaan poikkeustilanteessa joustavasti niin, että apurahat voidaan mahdollisimman hyvin käyttää niiden alkuperäiseen tarkoitukseen.

Työskentelyapurahat

Hyväksymme ilman erillistä ilmoitusta kuuden kuukauden lisäajan apurahojen käyttöaikaan ja apurahojen käyttöselvitysten jättämiseen. Tämä pätee niihin apurahansaajiin, joiden työsuunnitelmien toteuttamiseen koronavirus vaikuttaa esimerkiksi työaikajärjestelyjen, matkustamisen tai kansainvälisen yhteistyön takia.

Käyttöajan pidennys koskee kaikkia säätiön apurahamalleja: Eka-apuraha, kannustusapuraha, tutkimusapuraha, palaavan tutkijan apuraha, tutkimusryhmän perustajan apuraha ja tutkijatohtori-apurahat ulkomaille. Jos et vielä ole nostanut apurahaa, sen nostamista voi myös siirtää vuoden 2021 puolelle.

Olethan yhteydessä, jos sinulla on kysyttävää apurahan käyttämisestä. Paras kanava kysymyksien esittämiseen on säätiön apurahajärjestelmä.

Tuleva apurahahaku

Säätiön vuosittainen apurahahaku toukokuussa 2020 toteutuu suunnitellusti 1.–31.5.2020. Tiedotamme huhtikuussa haun alkamisesta, seuraathan uutisia tällä nettisivustolla ja Twitter-tilillämme. Sen löydät tunnuksella @LaaketieteenS.

Toivotamme kaikille hyvää vointia tänä poikkeuksellisena aikana. Kuten maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen terveystilanne kovin vahvasti osoittaa, te teette äärimmäisen tärkeää työtä. Lääketieteellisellä tutkimuksella on hyvin merkittävä vaikutus ihmisten terveyteen ja sairaudenhoitoon.

Lahjoita lääketieteen tutkimukseen