Uutiset | 03/04/2019

Säätiöiden post doc -pooli jakoi apurahoja 31 tohtorille

Apurahaa haki yhteensä 140 tohtoria. Poolin tehtävänä on edistää Suomen tieteen kansainvälistymistä.

Säätiöiden post doc -pooliin kuuluvat säätiöt jakoivat 2. huhtikuuta 31 tohtorille noin 1,56 miljoonaa euroa. Post doc -poolin apurahojen ansiosta nuoret perheelliset tutkijat voivat rahoittaa tutkimusjakson ulkomaisessa huippuyliopistossa.

Suomen Lääketieteen Säätiön 66 000 euron suuruinen apuraha myönnettiin Turun yliopiston LT Tuulia Valliukselle tutkimustyöhön Harvard Medical Schoolissa. Vallius tutkii rintasyövän mikroympäristöä uudella solu- ja kudoskuvantamismenetelmällä.

Poolin seuraava hakukierros järjestetään 15.8.–15.9.2019, jolloin jaettavana on noin 1,6 miljoonaa euroa. Haun tulokset julkistetaan marras-joulukuussa 2019.

Säätiöiden post doc -pooli perustettiin vuonna 2009. Siihen kuuluu kaudella 2019–2021 kolmetoista säätiötä, jotka ovat sijoittaneet pooliin yhteensä 3,2 miljoonaa euroa vuosittain. Mukana ovat Emil Aaltosen Säätiö, Alfred Kordelinin Säätiö, Liikesivistysrahasto, Paulon Säätiö, Päivikki ja Sakari Sohlbergin Säätiö, Suomalainen Tiedeakatemia, Suomen Kulttuurirahasto, Suomen Lääketieteen Säätiö, Svenska Kulturfonden, Svenska litteratursällskapet, Tekniikan edistämissäätiö, Jenny ja Antti Wihurin Rahasto sekä Ulla Tuomisen Säätiö.

 

Lisätietoja:

Mikko-Olavi Seppälä, koordinaattori, Post doc -pooli
0400 868 006, info@postdocpooli.fi

 

Lue post doc -tutkijana Bostonissa työskentelevän Laura Toivosen tutkimuksesta, jossa selvitetään lasten hengitysteiden mikrobiomin kehittymistä.