60 hyvää syytä | 21/01/2020

Työikäisten sydänkuolemat vähenivät rajusti – silti tutkittavaa yhä riittää

On suomalaisen lääketieteen suuri menestystarina, että työikäisten miesten sydänkuolemat saatiin vähenemään 80 prosentilla. Sydänsairaudet ovat silti edelleen yleisin kuolemansyy. Akatemiaprofessori Olli Raitakari tutkii sairastumiseen vaikuttavia tekijöitä.

Alle 50-vuotias perheenisä saa yllättäen sydänkohtauksen. Hän kuolee aamulla lumitöitä tehdessään. Tällaiset tragediat olivat Suomessa 1970-luvulla tavallisia. Yli 3 000 työikäistä miestä kuoli sepelvaltimotautiin joka vuosi. Pahin tilanne oli Itä-Suomessa, jossa viikatemies niitti erityisen ahkerasti. Suomalaismiehet olivat sydänsairaustilastoissa maailman kärjessä. 

”Tästä kansallisesta hätätilanteesta alkoi suomalaisen lääketieteen yksi suurimmista menestystarinoista”, kertoo akatemiaprofessori Olli Raitakari. 

Raitakari on tutkinut sydänsairauksia jo vuosikymmenten ajan. Muutos on viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana ollut huikea. Työikäisten miesten sepelvaltimotautikuolemat ovat vähentyneet 80 prosenttia – vuonna 2018 sairauteen kuoli 712 työikäistä miestä. Vaikka tauti ei ole mihinkään kadonnut, siihen sairastutaan ja kuollaan nyt paljon aiempaa vanhempina. 

Kehityksen suuntaan vaikutti muun muassa vuonna 1972 käynnistynyt Pohjois-Karjala-projekti, jossa puututtiin väestön ravitsemukseen ja muihin riskitekijöihin. Ihmiset alkoivat pistää leivän päälle voin sijaan margariinia ja tupakointi väheni. Samaan aikaan sepelvaltimotaudin hoidot kehittyivät. Suomessa saatiin 1980-luvulla käyttöön ensimmäiset statiinit ja uudenlaiset verenpainelääkkeet. Liuotushoidot ja pallolaajennukset alkoivat. 

Vuonna 1978 käynnistyi laaja lasten ja nuorten sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä kartoittava LASERI-tutkimus, jossa seurattiin väestön terveyttä ja elintapoja lapsuudesta aikuisuuteen. Sitä kautta saatiin tietoa siitä, mitkä tekijät vaikuttavat sydänsairauksien puhkeamiseen. 

Kehitys on ollut nopeaa. Olemme oppineet ymmärtämään, mistä sydän- ja verisuonisairaudet johtuvat, sekä puuttumaan niiden riskitekijöihin. 

Perimä ei kerro kaikkea 

Vaikka työikäisten sydänkuolleisuuden lasku on ollut suomalaisen lääketieteen suuri saavutus, Raitakarin mukaan emme voi jäädä lepäämään laakereilla. 

”Paradoksaalista kyllä, vaikka meillä on nyt keinot puuttua sydänsairauksiin ja osaamme hoitaa niitä tehokkaasti, ne ovat edelleen suurin tappaja. Haaste on, että taustalla on pitkään oireettomasti kehittyvä prosessi. Useimmiten olemme edelleen liian myöhään liikenteessä. Emme voi ryhtyä laittamaan kolesterolilääkettä vesijohtoveteen.” 

Raitakari pelkää, että hyvä kehitys on kääntymässä. Viimeaikaiset trendit ovat sydänterveyden kannalta epäedullisia. Väestö lihoo, jolloin diabeteksen ja sydänsairauksien riski kasvaa. Myös istumatyö, liian vähäinen liikunta ja stressi vaikuttavat sairastuvuuteen. 

Toisaalta vaikka tiedämme paljon sydänsairauksien ennaltaehkäisystä ja riskitekijöistä, emme edelleenkään osaa sanoa, kuka sairastuu. Joku voi elää vuosikausia terveenä lihavuudesta huolimatta ja toinen saa sepelvaltimotaudin. 

Yhden selityksen yksilöiden erilaiseen sairastumisalttiuteen tarjoaa perimä, mutta se ei kerro kaikkea. Viime vuosina on ymmärretty, että suuri vaikutus on niin sanotuilla epigeneettisillä tekijöillä. Ne kiinnostavat Olli Raitakaria nyt erityisesti. 

”Kyse on periytymisestä, joka ei johdu geenien rakenteesta. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka kaikissa yksilön soluissa on sama dna, sen toimintaa säädellään. Epigeneettiset mekanismit vaikuttavat siihen, miten solut erilaistuvat ja toimivat eri tavoin eri kudoksissa.” 

Toisin kuin aiemmin ajateltiin, ei lapsen fyysinen samankaltaisuus vanhempiensa kanssa johdu pelkästään geeneistä. Myös niiden säätely ja toiminta voivat periytyä. Eli jos ajatellaan, että geenit ovat valmistusreseptejä, epigeneettisten mekanismien kautta vanhemmilta tulee jälkeläisilleen myös ohjeet siitä, miten paljon kutakin reseptiä kulloinkin hyödynnetään ja tuotetta valmistetaan. 

Hollannin nälkätalvi vaikutti jälkeläisiin 

Tunnettu esimerkki epigeneettisestä mekanismista on Hollannista toisen maailmansodan ajalta. Tällöin maassa oli yhden talven ajan nälänhätä ja ihmisiä kuoli, sillä ruokahuolto oli suljettu. Myös odottavat äidit joutuivat näkemään nälkää. 

Jälkeenpäin tutkijat vertasivat nälkää nähneiden naisten jälkeläisiä hyvissä oloissa sikiöaikana olleisiin. Havaittiin, että sikiöaikana nälänhädälle altistuneet lapset olivat myöhemmin selvästi tavanomaista suuremmassa riskissä lihoa. Epigeneettiset mekanismit olivat auttaneet äitiä adaptoitumaan niukkaan ravitsemukseen eli ottamaan ravinnosta mahdollisimman tarkasti kaiken hyödyn irti. Tämä kyky oli periytynyt jälkeläisille, jotka tämän vuoksi lihoivat herkemmin. 

”Eläinkunnasta löytyy paljon esimerkkejä vastaavista epigeneettisistä mekanismeista. Esimerkiksi seeprakaloilla on havaittu, että jos akvaarion happipitoisuutta alennetaan, akvaariossa elävien kalojen jälkeläisille muodostuvat paremmat kidukset”, Raitakari kertoo. 

Epigeneettiset mekanismit ovat tärkeitä, sillä ne auttavat yksilöä adaptoitumaan ympäristöön. ”Tämä on paljon nopeampaa verrattuna siihen, että oltaisiin vain sen varassa, että sattuisi tapahtumaan geeneissä suotuisa mutaatio.” 

Myös tulevan isän elintavat voivat vaikuttaa sikiöön 

Raitakari ryhmineen tutkii parhaillaan, millaisia epigeneettisiä mekanismeja ihmisiltä löytyy ja mikä on niiden merkitys sairauksien puhkeamisen kannalta. Tästä tiedetään toistaiseksi vähän. 

”Selvitämme muun muassa, mikä vaikutus on isän tupakoinnilla jälkeläiselle. Tiedetään, että siittiönesteessä on ei-koodaavia rna-molekyylejä, jotka vaikuttavat geenien toimintaan kiinnittymällä genomiin. Tupakointi voi vaikuttaa näihin molekyyleihin.” 

Siittiönesteen molekyylit siirtyvät hedelmöittymisen yhteydessä munasoluun. Sitä kautta isältä voi siirtyä sikiön perimän toimintaan vaikuttavia tekijöitä. Saattaa olla, että tulevan isän elintavat ja ympäristötekijät, kuten tupakansavu, ympäristömyrkyt ja stressi, ovat yhteydessä jälkeläisten terveyteen. 

”Tämä on mielenkiintoinen uusi näkökulma. Tiedetään jo paljon siitä, miten odottavan äidin ympäristöaltisteet vaikuttavat kasvavaan sikiöön. Tulevien isien terveyskäyttäytymisen vaikutuksista ei toistaiseksi ole tietoa.” 

Raitakari hyödyntää tutkimuksissaan LASERI-hankkeessa vuosikymmenten aikana kerättyä aineistoa. Mukana on lähes 3600 tutkittavaa. Heitä on seurattu säännöllisesti 1980-luvulta lähtien, jolloin he olivat 3-8-vuotiaita. Tutkimukseen osallistuneista on otettu vuosien varrella verinäytteitä ja tehty kyselyjä elintavoista. 

Parhaillaan tutkijat selvittävät epigeneettisiä mekanismeja kolmea sukupolvea käsittävässä tutkimuksessa, johon on kutsuttu mukaan alkuperäiset LASERI-tutkittavat sekä heidän omat lapsensa ja vanhempansa. 

”Tämä on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen aineisto. Tutkittavia on seurattu säännöllisesti ja melko tiheästi sekä mitattu paljon asioita. Lisäksi on säilötty arvokas verinäytekokoelma, josta voidaan nykymenetelmin saada monenlaista tietoa.” 

Raitakari toivoo uusien tutkimusten tuovan tietoa siitä, miten sairauksia voitaisiin tulevaisuudessa entistä paremmin ennaltaehkäistä. 

Teksti: Mari Heikkilä

 

Olli Raitakari 

Työ: Akatemiaprofessori, Turun yliopiston Väestötutkimuskeskuksen johtaja 

Koulutus: LL 1989, LT 1995 

Harrastukset: golf