Voisiko d-vitamiinipistos rauhoittaa niveltulehduksia ja auttaa nivelreuman hoidossa? Tätä tutkii säätiön apurahan turvin LT, sisätautien ja reumatologian erikoislääkäri Johanna Huhtakangas. Hän on saanut laboratoriotutkimuksissaan lupaavia tuloksia d-vitamiini tehosta. Se näyttäisi vähentävän tulehdusta aktivoivien sytokiinien määrää ja nivelkalvosolujen lisääntymiskykyä.
– Laboratoriotulokset ovat hyviä, mutta niiden perusteella ei voida vielä vetää johtopäätöksiä. Elimistö on niin monimutkainen. Parhaillaan tutkimme, rauhoittaako d-vitamiini niveltulehdusta myös eläimillä, Huhtakangas kertoo.
Reumaattisessa tulehduksessa niveleen kertyy ylimäärin nivelkalvo- ja valkosoluja, tulehdusnestettä sekä erilaisia tulehdusta kiihdyttäviä aineita. Tätä pyritään nykyisin hillitsemään yleensä kortisonipistoksilla.
Kortisoni vaimentaa tulehdusreaktiota, mutta sillä on myös haitallisia katabolisia vaikutuksia. Se vähentää luumassaa, heikentää ihoa ja lisää diabetesriskiä.
Mikäli eläinkokeet vahvistavat d-vitamiinin tulehdusta rauhoittavat vaikutukset, Huhtakankaan kollegoineen on tarkoitus lähteä kehittämään siitä ihmiselle pistettävää hoitovalmistetta.
– D-vitamiinin etuna on, että se vaikuttaa positiivisesti lihasvoimaan sekä ruston ja luun hyvinvointiin. Se on elimistölle tuttu aine eikä yleensä aiheuta isoinakaan pitoisuuksina ongelmia.
Kiemurainen urapolku
Huhtakangas on tyytyväinen, että pääsee yhdistämään tutkimuksessaan kaksi henkilökohtaista kiinnostuksen kohdettaan. Hän on tutkinut jo vuosia d-vitamiinia ja on erikoistunut reumatologiaan. Tutkimusaihe on yhdistelmä molemmista.
Huhtakankaan urapolku ei ole aivan tavanomainen. Innostava luennoitsija sai hänet heti lääkäriopintojen alkuvaiheessa kiinnostumaan biokemiasta. Tutkimus kiehtoi, ja hän päätti hakea tutkijalääkärilinjalle. Sitä kautta hän päätyi tekemään väitöskirjaa professori Markku Laakson ryhmään tyypin 2 diabeteksesta.
Väitöskirjaa tehdessään Huhtakangas piti parin vuoden tutkimustauon lääkärin perusopinnoista. Samalla hän opiskeli lisää biokemiaa. Väitöstutkimus eteni hyvin, ja hän väitteli jo pari vuotta ennen valmistumistaan.
Lääkärinpaperit saatuaan hän päätti tehdä loppuun myös biotekniikan opinnot. Sitä kautta hän törmäsi d-vitamiinitutkimukseen. Yliopiston ilmoitustaululla oli professori Pekka Mäenpään ilmoitus, jossa tämä etsi d-vitamiinin ja parathormonin yhteydestä kiinnostunutta graduntekijää. Huhtakangas innostui aiheesta.
Saatuaan biokemian maisteriopinnot valmiiksi hän lähti vuodeksi tutkijatohtoriksi Etelä-Kalifornian yliopistoon jatkamaan d-vitamiiniin liittyviä tutkimuksia. Sieltä palattuaan hän muutti Ouluun ja erikoistui sisätauteihin. Samoihin aikoihin reumatologia alkoi kiinnostaa yhä enemmän.
– Sisätaudeissa pitää varsinkin päivystystilanteessa hallita monta eri alaa. Minulle sopii paremmin, että pääsee syventymään hyvin yhteen aihepiiriin. Reumatologia tuntui sopivalta alalta.
Huhtakangas sai idean testata d-vitamiinia niveltulehduksiin. Yhteistyökumppaniksi löytyi professori Petri Lehenkari.
Solut vaativat hoivaa
Lääketieteen säätiön kolmivuotinen apuraha mahdollistaa sen, että Huhtakangas on nyt puolet ajastaan tutkimustyössä. Käytännössä hän on tutkimusvapaalla kuukauden tai kahden jaksoissa. Muun ajan hän työskentelee reumalääkärinä.
– Tuntuu uskomattoman hienolta, että sain apurahan. Nyt voin lähteä toteuttamaan ideoitani ja viemään tutkimusta eteenpäin.
Huhtakankaan haaveena on, että tutkimusaihe kantaisi niin pitkälle, että hän voisi tulevaisuudessa perustaa oman ryhmän. Hänellä on jo nykyisinkin ohjattavanaan väitöskirjatyöntekijöitä, mutta ilman hyvää yhteistyötä Lehenkarin kanssa tutkimus tuskin onnistuisi.
– Oman tutkimusryhmän perustaminen vaatisi oikeastaan täyspäiväiseksi tutkijaksi siirtymistä. Laboratoriotöitä ei voi vain välillä jättää sivuun odottamaan.
Huhtakangas tekee pääosan tutkimustyöstään itse. Hän kasvattaa ja testailee soluviljelmiä. Laboratoriokokeiden toteuttamisen kannalta on tärkeää, että tutkimusjaksot ovat riittävän pitkiä. Solukokeet vievät aikansa, ja solut vaativat kasvaessaan jatkuvaa huolenpitoa.
– Solujen ravintoliuos pitää vaihtaa vähintään kaksi kertaa viikossa. Silloin kun ne ovat kasvamassa ja tutkimus käynnissä, ei voi esimerkiksi lähteä lomalle. Ne ovat kuin lemmikkieläimiä.
Johanna Huhtakangas
- Sai säätiön tutkimusryhmän perustajan apurahan marraskuussa 2016.
- Syntynyt 1974 Jyväskylässä.
- LL/LT 2001, Kuopion yliopisto, sisätautien erikoislääkäri 2012 ja reumatologian erikoislääkäri 2014, Oulun yliopisto.
- Työskentele Oysin reumayksikössä ja tutkijana Oulun yliopistossa.
- Perheeseen kuuluu mies ja kolme lasta.
- Harrastaa lenkkeilyä, mökkeilyä, luonnossa liikkumista ja marjastusta.
Mikä tutkijan työssä on parasta?
Parasta on vapaus. Saa itse suunnitella kokeet. On vapaus tehdä mitä vaan, mutta tietenkin myös vastuu on kova.
Mikä harmittaa?
Epäonnistumisia ja virheitä tällaisessa kokeellisessa työssä sattuu väistämättä. Ne harmittavat. Työtunteja menee helposti paljon hukkaan, sillä monet menetelmistä ovat hyvin työläitä. Epäonnistumisten yhteydessä pitää analysoida homma tarkkaan: missä meni pieleen ja miten kannattaisi menetellä, jotta koe seuraavalla kerralla onnistuisi.