– Laaja-alainen lääketieteen tutkimuksen tukeminen on arvokasta, sillä emme voi koskaan tietää, mitkä tutkimusalat nousevat tulevaisuudessa keskeiseen rooliin. On tärkeää, että Suomessa tehdään korkeatasoista lääketieteellistä tutkimusta ja myös kliinistä työtä tekevät lääkärit voivat osallistua tutkimuksen tekemiseen, sanoo Suomen Lääketieteen Säätiön hallituksen puheenjohtaja, professori Katriina Aalto-Setälä.
Tutkijanuran alkuvaiheessa saadulla tuella on usein ratkaiseva merkitys.
– Pienikin apuraha voi antaa tarvittavan sysäyksen tutkimustyön aloittamiseen ja vahvistaa tunnetta siitä, että omaa työtä arvostetaan, Aalto-Setälä sanoo.
Tutkimuksen jatkuvuus vaatii tukea
Lääkärien osuus lääketieteellisessä tutkimuksessa on vähentynyt viime vuosina. Kehitys on huolestuttava, sillä lääkärien mukanaolo varmistaa tutkimuksen yhteyden potilastyöhön.
– Suomessa on ainutlaatuiset potilasrekisterit ja hyvä tutkimusinfrastruktuuri, mutta ilman rahoitusta tutkimus ei etene. Apurahat mahdollistavat sen, että lääkäri voi keskittyä tutkimukseen edes hetkeksi, Aalto-Setälä muistuttaa.
Vuoden 2024 selvityksen mukaan kliinisen työn kuormitus on monilla kasvanut pandemian jälkeen, eikä tutkimukselle jää aikaa. Siksi säätiön tarjoamat mahdollisuudet ovat entistä tärkeämpiä.
Apurahoja eri vaiheisiin ja tarpeisiin
Säätiö tukee tutkimusta kaikilla lääketieteen aloilla. Erityistä huomiota kiinnitetään nuorten tutkijoiden tukemiseen ja tutkijanuran jatkuvuuteen.
Säätiön apurahat jakautuvat kuuteen kategoriaan, jotka on suunniteltu eri uravaiheiden tarpeisiin:
- Eka-apuraha (2 500 €) opiskelijoille, jotka aloittavat ensimmäistä tutkimusprojektiaan ilman aiempaa julkaisuhistoriaa
- Suomen Lääketieteen Säätiön ja Duodecimin kannustusapurahat (5 000 €) nuorille väitöskirjatutkijoille
- Tutkimusapurahat (13 500–60 000 €) väitöskirja- tai tutkijatohtorivaiheen päätoimiseen tutkimustyöhön
- Palaavan tutkijan apurahat (enintään 50 000 €) ulkomailta palaaville tutkijoille
- Tutkimusryhmän perustajan apurahat (50 000–200 000 €) itsenäisen tutkijanuransa alkuvaiheessa oleville väitelleille lääkäritutkijoille merkittäviin tutkimushankkeisiin
- Leena ja Olavi Kauppilan rahaston apurahat (20 000–50 000 €) sairauksien syiden ja mekanismien tutkimukseen
Näin haet apurahaa
Hakeminen tapahtuu sähköisesti säätiön apurahapalvelussa. Päätökset julkaistaan lokakuussa, ja apurahansaajat julkistetaan marraskuun Duodecimin vuosipäivän symposiumissa.
Virtuaalinen hakuinfo 6.5. klo 13–14
Säätiö järjestää virtuaalisen hakuinfon, jossa asiamies Jouni Lounasmaa ja stipendivaliokunnan puheenjohtaja, professori Mika Rämet, kertovat apurahoista, hakemuksista ja vastaavat hakijoiden kysymyksiin. Ilmoittaudu mukaan infoon täällä.