Muun muassa näihin kysymyksiin dosentti Sanna Toppila-Salmi etsii vastauksia. Hän myös kehittää keinoja, joilla allergioita voitaisiin tyypitellä entistä tarkemmin.
Miten perinnöllisyys, elintavat ja ympäristö vaikuttavat allergioiden syntyyn? Miten elämä pitäisi elää, että kehittyisi vähemmän allergioita? Näihin kysymyksiin dosentti Sanna Toppila-Salmi haluaisi löytää vastauksia.
Toppila-Salmi tutkii Lääketieteen säätiön apurahan turvin allergian perusmekanismeja eli sitä, mitä nenän pinnan solukossa tapahtuu allergista nuhaa sairastavilla toisin kuin terveillä. Tavoitteena on löytää syitä sille, miksi esimerkiksi koivun siitepöly saa aikaan voimakkaan allergisen reaktion tiettyjen ihmisten nenän limakalvoilla. Seuraava kysymys on, että löytyisikö jokin keino, jolla tätä puolustusjärjestelmän ylireagointia voitaisiin hillitä.
Käytännössä Toppila-Salmi on ottanut nenästä solunäytteitä allergista nuhaa tai astmaa sairastavilta sekä terveiltä. Tutkimuksessa vertaillaan näiden solujen toimintaa. Kuulostaa helpolta, mutta tosiasiassa kyseessä on valtava urakka: nenän pintasolukossa on havaittu jopa 70 000 erilaista transkriptia eli perintötekijöiden ilmenemismuotoa.
On kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Lisäksi haasteena on saada näytteet käsiteltyä siten, että ne pysyisivät edustavina. Muutoin voi olla, että juuri se olennainen tekijä suodattuu pois eli lapsi menee pesuveden mukana.
Voi vain kuvitella, millainen määrä analysoitavaa tietoa syntyy. Kaiken lisäksi Toppila-Salmi tekee vertailuja eri ajankohtina, talvella ja kesällä – ja useilla eri potilailla. Onneksi analysointiurakkaa ei tarvitse tehdä yksin, sillä tutkimustyö on hyvin poikkitieteellistä. Salmi tekee tiivistä yhteistyötä niin biokemistien kuin bioinformaatikkojenkin kanssa.
– Vaikka tällainen tutkimus on monimutkaista ja kallista, tuntuu siltä, että tämä on ainoa toimiva tapa lähestyä ongelmaa. Toinen tapa olisi se, että asioita tutkitaan yksitellen: otetaan tekijä A ja vertaillaan onko sitä paljon vai vähän. Sen jälkeen tekijä B – ja niin edelleen. Siinä saa käydä aika monta kertaa aakkoset läpi.
Miten pitäisi elää?
Allergista nuhaa sairastaa Suomessa noin neljännes väestöstä. Silti allergian syntymekanismeista tiedetään vähän. Toppila-Salmen mukaan on tärkeää tutkia suomalaisten allergiaa juuri Suomessa asuvilla potilailla – elinympäristön vaikutus allergioiden syntyyn on suuri.
Toppila-Salmen kollegoineen tekemän tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että koivuallergiaa sairastavilla nenän pintasolukko kuljettaa allergeenin aktiivisesti pintakerroksen läpi. Tämä havainto saattaa olla yhteydessä siihen, että allergiaa sairastavat saavat myös herkästi infektioita, kuten flunssia. Jostain syystä nenän pintasolukko ei suojele riittävän tehokkaasti.
– Näyttäisi siltä, että allergia on yksi muoto poikkeavalla tavalla toimivasta puolustusjärjestelmästä. Tietenkin herää kysymys, mikä yhteys allergioilla on muihin sairauksiin, joissa puolustusjärjestelmä toimii puutteellisesti.
Toppila-Salmen toiveena on, että he pystyisivät jäljittämään allergian syntyyn liittyviä tapahtumaketjuja ja sitä kautta löytäisivät keinoja ehkäistä sairauden puhkeamista.
Toivon, että etenkin lapsuusiällä käynnistettyjen pitkien seurantatutkimusten pohjalta alkaisi nousta ajatuksia siitä, miten elämä pitäisi elää, jotta ei olisi niin allerginen. Toki perinteinen yleisohje pätee aina: on hyvä syödä kohtuullisesti ja terveellisesti, välttää tupakointia, nukkua ja liikkua riittävästi sekä suojata itseään stressiltä.
Toisaalta on hyvä, että nykyisin allergeeneja ei enää suositella turhaan välttelemään. Se näyttäisi olevan oikea suuntaus.
Toppila-Salmen tavoitteena on myös, että löytyisi keinoja esimerkiksi nenänäytteen avulla luokitella allergioita tarkemmin: osa allergiatyypeistä on selvästi eteneviä, osa voi pysyä sellaisenaan, osa jopa parantua. Nykyisellään on vaikea antaa ennusteita allergian etenemisestä tai esimerkiksi muuttumisesta astmaksi.
Palaset loksahtelevat paikoilleen
Toppila-Salmi työskentelee erikoislääkärinä Husin iho- ja allergiasairaalassa, mutta tutkimus on edennyt koko ajan kliinisen työn rinnalla. Jo opiskeluaikana kesä- ja talvilomat kuluivat pätkissä, jotka sisälsivät vuoroin tutkimustyötä ja vuoroin työskentelyä sairaalassa tai terveyskeskuksessa. Toppila-Salmi opiskeli ennen lääketieteellisessä aloittamistaan vuoden kemiaa ja biokemiaa, joten kiinnostus aihepiiriin oli jo valmiiksi virinnyt. Lääketieteellisessä innostus vain kasvoi, sillä ympäristö ja opettajat rohkaisivat tutkimustyön pariin.
Toppila-Salmen mukaan tutkimus yhdistyy hyvin kliiniseen työhön ja on toisaalta hyvää vastapainoa sille. Välillä tosin tutkimustyö on tosin jäänyt vapaa-ajalla tehtäväksi ”harrasteluksi”, kun rahoitus on ollut vähissä.
Itse aina ajattelen, että olen tutkija-yrittäjä. Tämä on elämäntapa. Jos lomalla puhelin pärisee, en hermostu siitä. Jos sitä ei sietäisi, ei varmaan ryhtyisi tutkijaksi tai yrittäjäksi.
Toppila-Salmi on iloinen siitä, että Suomen Lääketieteen säätiön apuraha on mahdollistanut välillä täysipäiväisen keskittymisen tutkimustyöhön. Tutkijana arki kuluu kuuden väitöskirjatyöntekijän auttamisessa, tulosten analysoinnissa, tapaamisissa yhteistyötahojen ja opiskelijoiden kanssa, artikkeleiden kirjoittamisessa ja alan tutkimuksen seuraamisessa – sekä lisärahoituksen ja tutkimuslupien hakemisessa. Toppila-Salmen mukaan varsinaiset tutkimusideat syntyvät usein virka-ajan ulkopuolella.
Luovat ajatukset voivat tulla missä vain, esimerkiksi kun teen ruokaa lapsille, pyöräilen tai käyn lenkillä. Usein ideoita tulee myös juuri ennen nukkumaanmenoa. Taustalla pyörivät päivän tapahtumat, mitä joku sanoi, mitä juttelin potilaan kanssa tai mitä luin. Palaset ikään kuin loksahtelevat paikoilleen.
Sanna Toppila-Salmi
Syntynyt 1970 Kajaanissa (asunut lapsuutensa Helsingissä),
LL 1998, LT 2000, HY, korva- nenä ja kurkkutautien erikoislääkäri 2006 TaY, dosentti 2013, HY
Perhe: puoliso ja kolme lasta
Harrastukset: liikunta ja lukeminen
Mikä tutkimustyössä on innostavinta?
Se, että oppii koko ajan uutta. Toivon mukaan pystyn tulevaisuudessa myös auttamaan entistä paremmin vastaanotolleni tulevia ihmisiä. Se on viime kädessä tutkimukseni tavoite.
Entä haastavinta?
Toisinaan tulee hetkiä, jolloin liian moni asia tökkii. Silloin pitää purkaa kaikki atomeiksi ja lähteä selvittämään ongelmia yksi kerrallaan. Onneksi nämä ovat ohimeneviä tilanteita.
Välillä olo on riittämätön, kun haluaisin auttaa omia potilaitani ja löytää mahdollisimman pian ratkaisuja ongelmiin. Olen saanut näytteitä omilta potilailtani, ja heillä on tutkimukseni suhteen paljon odotuksia. Haluaisin täyttää ne isot odotukset.
Mitä haluaisit muuttaa?
Toivon, että tulevaisuudessa saamme kohtuuhintaisen molekyylitestin, jolla voidaan erotella allergian alatyyppejä. Vaikeaa etenevää allergiaa sairastava voi turhautua, kun muilta ihmisiltä tulee töksähteleviä kommentteja ja neuvoja. Hänelle voi tulla olo, että teen tyhmästi tai väärin, kun en saa tautiani kuriin. Vihoviimeinen niitti on se, jos lääkärikään ei ymmärrä, että kyseessä on eri tautimuoto. Todennäköisesti on olemassa jokin tuntematon molekyylitason ilmiö, minkä vuoksi tauti etenee ihmisillä eri tavoin. Toivon, että tulevaisuudessa saamme asiasta tarkempaa tietoa ja uusia tutkimusmenetelmiä. Nenänäyte voisi useissa tapauksissa kertoa enemmän kuin ihotestit.