Lääketieteen teknologia

Lääketieteen teknologia pyrkii kehittämään uusia innovaatioita lääketieteen ja terveydenhuollon tarpeisiin. Lääketieteen teknologiassa voidaan esimerkiksi kehittää lääketieteellisiä laitteita ja mittauksia tai tutkia kuvantamista.

Lääketiede ja teknologia muuttavat maailmaa

Uudet innovaatiot mahdollistavat muun muassa sydämen, verisuonten, keuhkojen, aivojen ja aineenvaihdunnan sairauksien entistä tehokkaamaan hoidon. Mitä enemmän Suomessa tehdään terveysteknologian innovaatioita, sitä nopeammin ne saadaan käyttöön myös potilastyössä.

Tee lahjoitus tutkimukseen, joka kehittää lääketieteen teknologiaa



Henkilötietoja käytetään lahjoitusten käsittelyyn ja lahjoittajaviestintään sekä sivuston käyttökokemuksen parantamiseen, kts. yksityisyyden suoja.

Minne lahjoitukseni menee?

Lahjoitukset ohjataan lyhentämättöminä lääketieteen tutkijoille ja opiskelijoille apurahojen muodossa.

Apurahan saajat valitaan vuosittain saatujen hakemusten joukosta puolueettoman tieteellisen arvioinnin perusteella.

Miksi juuri Suomen Lääketieteen Säätiölle?

Suomen Lääketieteen Säätiö on yksi Suomen merkittävimmistä lääketiedettä tukevista säätiöistä. Tuemme tutkimusta jakamalla apurahoja tutkimusta tekeville lääkäreille ja lääketieteen opiskelijoille. Säätiö myös nostaa tukemiaan tutkijoita esille ja pyrkii kasvattamaan lääketieteellisen tutkimuksen arvostusta.

Miten varoista pidetään huolta?

Säätiön omaisuutta hoidetaan huolellisesti. Säätiön varallisuudelle kerrytetään tuottoa suunnitelmallisella ja vastuullisella sijoitustoiminnalla.

Säätiöllä on sijoitussuunnitelma, joka kuvaa säätiön sijoitustoiminnan periaatteet ja sijoitusstrategian.

Seuraa lääketieteen tutkimusta

Haluatko tietää, mitä lääketieteen tutkimuksessa tapahtuu ja minkälaisia tutkimuksia rahoitamme? Tilaa Suomen Lääketieteen Säätiön uutiskirje!

Lahjoita lääketieteen tutkimukseen