Suomen Lääketieteen Säätiön “Tutkittua tietoa, kiitos!”-podcastissa käydään läpi vaikeita ja paljon keskustelua herättäviä terveysaiheita. Sarja on osa Tutkitun tiedon teemavuotta. Kolmannessa jaksossa aiheena ovat ympäristöherkkyydet. Tiedetoimittaja Mari Heikkilän haastateltavina ovat psykiatrian professori Jyrki Korkeila Turun yliopistosta ja neurologian dosentti Markku Sainio Työterveyslaitoksesta.
Ympäristöherkkä potilas oirehtii ympäristössä, joka ei suurimmalle osalle ihmisistä aiheuta oireita, eivätkä oireita selitä tunnetut biolääketieteelliset mekanismit. Aiheuttajia voivat olla muun muassa hajut, kemikaalit ja sähkömagneettiset kentät. On havaittu, että oireisiin liittyy tahdosta riippumattoman hermoston stressivasteita, immunologisia vasteita ja aivojen limbisen järjestelmän eli “pakene tai taistele” -järjestelmän herkistymistä. (1)
“Stressireaktio voi olla sellainen, ettei asia nouse lainkaan ihmisen tietoisuuteen. Ihminen ehdollistuu ja tulee vasta jälkikäteen tietoiseksi, mitä on tapahtunut”, kuvailee psykiatrian professori Jyrki Korkeila Turun yliopistosta.
Kyse on luonnollisesta, evoluutiossa ihmiselle kehittyneestä tavasta reagoida uhkiin. Korkeila kertoo arkisen, monille tutun esimerkin: jos ihminen on sattumalta syönyt vaikkapa katkarapupastaa juuri ennen oksennustaudin puhkeamista, sitä ei pysty syömään pitkään aikaan. Ihmisen mielessä katkarapupasta on yhdistynyt oksentamiseen ja on tapahtunut ehdollistuminen. Ympäristöherkkyydessä ilmiö on moninkertaisesti voimakkaampi. Oireet ovat todellisia; ympäristöherkkä ei tietoisesti kehitä niitä itselleen tai teeskentele niitä.
Katkarapupasta on yhdistynyt oksentamiseen ja on tapahtunut ehdollistuminen.
“Aivot toimivat sillä tavoin, että kun tietty olosuhde on saanut aivoissa haittaleiman, reaktio syntyy välittömästi ja automaattisesti. Sen jälkeen tietty tekijä tai vihje siitä saa aikaan voimakkaan reaktion”, selittää dosentti Markku Sainio Työterveyslaitoksesta.
Oireita tulee, kun aivot saavat vihjeen uhkasta
Ympäristöherkkyydestä puhutaan silloin, kun altiste itsessään ei ole tutkimusten perusteella sellainen, joka voisi suoraan aiheuttaa oireita tai sen pitoisuus ympäristössä on niin pieni, että oirekuva ei sovi siihen. Ei esimerkiksi ole tieteellistä näyttöä siitä, että langattomassa tiedonsiirrossa käytettävillä sähkömagneettisilla kentillä olisi terveyshaittoja. Sähköyliherkillä tehdyissä altistustutkimuksissa on todettu, että he eivät pysty erottamaan, onko sähkömagneettista kenttää ympärillä vai ei. Mikäli he olettavat, että kenttä on, he saivat voimakkaita oireita riippumatta siitä, onko kenttää vai ei. (2, 3)
Hajuherkillä reagointi puolestaan aktivoituu välittömästi, kun aivoihin tulee tieto hajusta — vaikka ihminen ei olisi edes hajua vielä tietoisesti havainnut. Samoin voi käydä myös sisäilmaongelmissa. Ihmisen elimistö alkaa reagoida heti, kun joutuu tunkkaiseen sisäilmaan. Vaikka tiedetään, että homevaurioiden yhteydessä sisäilmassa voi esiintyä haitallisia mikrobien tuottamia yhdisteitä, usein kosteusvaurion aiheuttamat haitta-ainepitoisuudet toimistoympäristöissä jäävät hyvin pieniksi. (4)
Annos tekee myrkyn.
“Onhan siellä haitallisia tekijöitä, kun tutkitaan tarpeeksi, mutta annos tekee myrkyn. Jos jossain on mitattu jokin minimaalinen pitoisuus, se ei selitä oireita”, Sainio toteaa.
Sisäilma- ja homeongelmia on tutkittu Suomessa vuosikymmeniä. Tiedetään, että homealtistus voi aiheuttaa homepölykeuhkoa muun muassa maanviljelijöille. Maatalousympäristöissä pitoisuudet ovat kuitenkin tyypillisesti moninkertaisia esimerkiksi kosteusvaurioituneisiin toimistorakennuksiin verrattuna. (5,6)
Suomessa puhutaan sisäilmaongelmista, Etelä-Euroopassa enemmän sähköherkkyydestä
Sainio arvioi, että iso osa sisäilmaoirehdinnasta liittyy samantapaiseen uhkamerkityksen syntymiseen kuin esimerkiksi haju- tai sähköherkkyydessä. Oirehdintaan on vaikuttanut se, että sisäilmaongelmista on puhuttu Suomessa paljon julkisuudessa.
“Vaikka ollaan hyvässä tarkoituksessa yritetty suojella ihmisiä, on vahingossa muutettu väestön uhkakäsitykset niin, että tunkkainen sisäilma on uhkatekijä. Ihmiset saavat voimakkaita reaktioita ja ovat liittäneet siihen myös muista syistä johtuvia oireita”, Sainio sanoo.
Ihmisten on hyvin vaikea arvioida erilaisten riskien merkitystä omalla kohdallaan. Korkea koulutustasokaan ei tarkoita sitä, että ihminen osaisi suhteuttaa uhkat.
“Tutkiessamme asiaa on ilmennyt, että korkea koulutustaso voi jopa olla riski. Korkeasti koulutettu ihminen on tavallista tietoisempi terveysuhista, mikä voi altistaa oireille.” (7)
Ihmisen tietoisuus terveysuhkista voi altistaa oireille.
Ympäristöherkkyyksiin liittyy myös sosiaalista tarttumista, minkä vuoksi ne ovat hieman erilaisia eri maissa. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa kärsitään sisäilmaongelmien sijaan enemmän sähköherkkyydestä, sillä matkapuhelinverkkoihin liittyvä sähkömagneettinen säteily on ollut paljon esillä.
Toisaalta ympäristöherkkyyksiä voidaan synnyttää pelottelemalla. Yhdessä tutkimuksessa terveille koehenkilöille esitettiin pelotteludokumentti matkapuhelinsäteilystä. Monet alkoivat sen jälkeen saada todellisia oireiluja matkapuhelinverkoista riippumatta siitä, altistuivatko he matkapuhelinsäteilylle vai eivät. (8,9).
Tiedetään myös, että “tuulivoimasyndrooman” taustalla ovat tietyt, tuulivoimaa vastustavat tahot. He pistivät Yhdysvalloissa vuonna 2009 pystyyn kampanjan, jonka tarkoituksena oli mustamaalata tuulivoimaa väittämällä sen aiheuttavan terveysvaikutuksia. Öljyalan sijoittaja Peter Mitchell perusti Waubra-säätiön, joka alkoi levittää tietoa. Säätiöön tuli mukaan ilmastonmuutoksen kieltäjiä, poliitikkoja ja ydinvoiman kannattajia. Kampanja tehosi: kun tuulivoiman mahdollisista terveysvaikutuksista alettiin puhua lehdissä, ihmisten oirehdinta alkoi lisääntyä räjähdysmäisesti. (10). Tuoreessa suomalaisessa tutkimuksessa todettiin tuulivoimalan infräänille reagoivien oireiden syntyvän muilla kuin infraäänivaikutuksilla, todennäköisimmin nosebomekanismeilla (11).
Välttämiskäyttäytymisestä tulee sairaus
Ympäristöherkkyyden kriteereihin kuuluu, että oireilu aiheuttaa merkittäviä haittoja liittyen elämäntapoihin ja toimintaan. Monet ihmiset kärsivät voimakkaista hajuista ja kemikaaleista, mutta se ei vielä ole varsinaista ympäristöherkkyyttä. Pahimmillaan ympäristöherkkyys johtaa siihen, ettei ihminen pysty poistumaan lainkaan kodistaan. Välttämiskäyttäytymisestä muodostuu sairaus.
“Kun oireilu menee niin vaikeaksi, että se rajoittaa elämää ja heikentää toimintakykyä, ihminen tarvitsee terveydenhuollon apua”, Markku Sainio sanoo.
Koska ympäristöherkillä oireet johtuvat aivojen ehdollistumisesta, hoidon tavoitteena on kouluttaa aivot uudelleen. Ensin pitää kuitenkin varmistaa, että oireet eivät johdu jostain ympäristön todellisesta altisteesta tai toisesta sairaudesta. Sisäilmaongelmissa, joissa monet työpaikalla oireilevat, pitää selvittää esimerkiksi sisäilman heikosta laadusta, ilmanvaihdon puutteista tai epäpuhtauksista johtuvat vaikutukset sisäilmaan sekä ilmanvaihdon toimivuus.
Pahimmillaan ihminen ei pysty poistumaan lainkaan kodistaan.
Sainion mukaan tutkimukset kannattaa kuitenkin pitää järkevissä rajoissa. Jos vuodesta toiseen tutkitaan potilaan oireita ja etsitään ympäristöstä altisteita, joita ei löydetä, sekä vältellään olosuhteita, joissa oireita esiintyy, siitä voi olla vain haittaa. Uhkamerkitys saattaa vahvistua.
Jyrki Korkeilan mukaan aivojen uudelleen kouluttaminen tarkoittaa sitä, että haittamerkityksen saaneen asian merkitystä pyritään muuttamaan ja purkamaan ehdollistuminen. Tämä tapahtuu kognitiivisen käyttäytymisterapian keinoin. Kyse ei ole siedättämisestä eli pelkästään ihmisen altistamisesta esimerkiksi reaktion aiheuttavalle ympäristötekijälle — ei korkean paikan kammokaan häviä, jos ihminen vain viedään toistuvasti korkealle paikalle.
“Oleellista on, että terapeutti pyrkii potilaan kanssa suoritettavien harjoitteiden avulla muokkaamaan ympäristöärsykkeen merkitystä niin, että haittaleimasta päästään eroon.”
Lisää toiminnallisten häiriöiden klinkoita tarvitaan
Vaikka tietämys ympäristöherkkyyksistä on viime vuosina kasvanut, ongelmana on, että potilaiden on vaikea päästä hoitoon ja kuntoutukseen. Ympäristöherkkyydelle on luotu suomalainen oirekoodi R68.81 ”Jatkuva tai toistuva poikkeuksellinen herkkyys ympäristön tavanomaisille tekijöille”, mutta sitä ei ole määritelty sairaudeksi. Tämän vuoksi potilaat usein jäävät ilman sosiaalietuuksia, hoitoa ja kuntoutusta on heikosti saatavilla eikä ole mahdollisuutta sairauslomiin.
“Tämä on asia, mikä pitäisi saada ehdottomasti korjattua. Tarvitaan lisää resursseja hoitoon ja kuntoutukseen”, Sainio toteaa.
Husissa aloitti vuonna 2019 toimintansa ensimmäinen toiminnallisten häiriöiden poliklinikka, jossa hoidetaan myös ympäristöherkkiä.
“Tarjolla on muun muassa omaharjoitteluohjelma pitkittyneiden ja haittaavien oireiden hoitoon. Se kestää 12 viikkoa. Verkkokurssilla voi edetä omaa tahtia ja chattailla tarvittaessa valmentajien kanssa”, Sainio kertoo.
Moni on parantunut kokonaan.
Yksi julkisuudessa paljon esillä ollut menetelmä toiminnallisten häiriöiden hoidossa on DNRS eli Dynamic Neural Retraining System, jonka on kehittänyt sähkö- ja monikemikaaliherkkyydestä parantunut kanadalainen elämäntapavalmentaja Annie Hopper. Siinä pyritään harjoituksin muuttamaan omia ajattelumalleja sekä pysäyttämään ja vaimentamaan altisteen laukaisemia automaattisia reaktioita. Monet ovat saaneet siitä apua, vaikka tieteellinen osoitus hoidon tehosta toistaiseksi puuttuu.
“DNRS hoidossa hyödynnetään samantyyppisiä asioita kuin kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa. Lisää tietoa hoitomenetelmän tehosta kuitenkin tarvitaan”, Korkeila toteaa.
Korkeila toivoo, että Husin mallin mukaisia toiminnallisten häiriöiden poliklinikoita saataisiin jatkossa myös muihin yliopistosairaaloihin. Toisaalta tärkeää on, että terveyskeskuksissa ja työterveyshuollossa kehitetään toimintamalleja ympäristöherkkyyksistä kärsivien auttamiseksi. Tätä onkin viime aikoina tapahtunut ja apua on tullut paremmin saataville.
“Parempaan suuntaan ollaan menossa, vaikka tekemistä vielä riittää”, Korkeila toteaa.
Sainion mukaan lohdullista on, että etenkin jos tilanteeseen kiinnitetään huomiota ajoissa ja potilas pääsee hoitoon, ympäristöherkkyydestä voi parantua täysin.
“Moni on parantunut kokonaan.”
Viitteet:
- Ympäristöherkkyys, Käypä Hoito, https://www.kaypahoito.fi/nix02353
- Electromagnetic hypersensitivity, WHO https://www.who.int/teams/environment-climate-change-and-health/radiation-and-health/non-ionizing/el-hsensitivity
- Electromagnetic hypersensitivity: a systematic review of provocation studies, https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/15784787/
- Sisäilma ja terveys: kehitys, nykytilanne, seuranta ja vertailu eri maiden sekä julkisen ja yksityisen sektorin välillä, https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161843
- Occurrence of moisture problems in schools in three countries from different climatic regions of Europe based on questionnaires and building inspections – the HITEA study, https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/22404345/
- Exposure and respiratory health in farming in temperate zones–a review of the literature, https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/12498578/
- Sisäilma ja ympäristöherkkyys, Lääkärilehti, https://www.potilaanlaakarilehti.fi/site/assets/files/0/11/06/299/sll132017-848.pdf
- Are media reports able to cause somatic symptoms attributed to WiFi radiation? An experimental test of the negative expectation hypothesis, https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/28371755/
- Idiopathic environmental intolerance attributed to electromagnetic fields (formerly ‘electromagnetic hypersensitivity’): An updated systematic review of provocation studies, https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/19681059/
- Tarina räjähtävistä lepakoista – eli onko tuulivoimaloiden ääni todellinen terveysriski vai ei?, https://www.hs.fi/tiede/art-2000004887236.html
- Annoyance, perception, and physiological effects of wind turbine infrasound, https://cris.vtt.fi/en/publications/annoyance-perception-and-physiological-effects-of-wind-turbine-in