Uutiset | 31/03/2020

800 000 euroa koronaviruksen ja viruspandemioiden tutkimukseen – neljä suomalaissäätiötä yhdisti voimansa

Säätiöt jakavat pikavauhtia apurahoja tutkimuksiin, joilla pyritään löytämään ratkaisuja akuuttiin koronakriisin ja varautumaan vastaaviin tilanteisiin tulevaisuudessa. Määräajassa toimitettiin 180 hakemusta.

Rahoituspoolin apurahahaku on päättynyt. Julkistamme tiedon apurahan saaneista huhtikuussa.

Juho Vainion Säätiö, Minervasäätiö, Paulon Säätiö ja Suomen Lääketieteen Säätiö ovat muodostaneet rahoituspoolin kohdistaakseen tukea koronakriisin ratkaisuun. Pooliin on varattu yhteensä 800 000 euroa.

Rahoituspooli muodostettiin, sillä kotimaiset säätiöt uskovat suomalaisen tutkimuksen vaikuttavuuteen pandemioiden ja niiden seurausten nujertamisessa. Apurahoja myönnetään lääketieteellisiin ja biolääketieteellisiin tutkimuksiin, jotka kohdistuvat paitsi koronaviruksen myös muiden epidemioina ja pandemioina esiintyvien virusinfektioiden tutkimukseen.

Poolista voidaan myöntää tukea esimerkiksi virustautien ehkäisyyn, diagnostiikkaan ja hoitoon tai sairauden kulkuun, myöhäisvaikutuksiin ja epidemiologiaan liittyviin tutkimuksiin. Apurahaa voi hakea myös tehohoidon ja infektioiden laukaisemien sairauksien tutkimiseen.

Rahoitettavat hankkeet on käynnistettävä heti

Pooli jakaa 30 000 euron suuruisia 12 kuukauden työskentelyapurahoja sekä 50 000, 100 000 ja 200 000 euron suuruisia hankeapurahoja. Myönnettävät apurahat ovat henkilökohtaisia työskentelyapurahoja tai ryhmille myönnettäviä hankeapurahoja. Rahoitusta myönnetään myös hankkeiden materiaali- ja laitehankintoihin.

Rahoitettavien hankkeiden on oltava käynnissä tai ne on käynnistettävä mahdollisimman pian rahoituspäätöksen jälkeen.

Ohjeet apurahan hakuun

Lyhyet, 1–2 sivun pituiset hankekuvaukset ja budjetit lähetetään 5.4. kello 16 mennessä poolin koordinaattorille sähköpostitse osoitteeseen matti.rautalahti@duodecim.fi. Myöhästyneitä tai muulla tavalla lähetettyjä hakemuksia ei käsitellä.

Hakemukset arvioi mukana olevien säätiöiden yhteinen työryhmä. Rahoituspäätökset pyritään tekemään 6.-9.4.2020.

Tilanne innosti poikkeukselliseen toimintaan

”Suomessa on vahvaa virustutkimusosaamista. Nyt on ensiarvoisen tärkeää huolehtia siitä, etteivät jo liikkeellä olevat ja käynnistysvalmiit hankkeet kompastu rahoituksen riittämättömyyteen. Säätiöillä on joustavina toimijoina edellytykset rahoituspäätöksiin erittäin nopealla aikataululla. Näin suuri kertapanostus on säätiömme historiassa poikkeuksellinen.”

Timo Viherkenttä, Juho Vainion Säätiön hallituksen puheenjohtaja

”Paulon Säätiön tarkoituksena on muun muassa edistää ja tukea lääketieteellistä tutkimustyötä. Maailmanlaajuisen koronaviruspandemian luodessa uhkaa ihmisten terveydelle ja horjuttaessa yhteiskuntamme toimivuutta ja talousjärjestelmäämme Paulon Säätiö haluaa edistää tieteellistä tutkimusta pandemian nujertamiseksi.”

Timo Ritakallio, Paulon Säätiön hallituksen puheenjohtaja

”Koronatilanne on nyt akuutti, mutta on hyvä muistaa, että lääketieteellinen tutkimus on pitkäjänteistä. Epidemioita ja pandemioita nähdään tulevaisuudessakin. Sitä paremmin niistä selvitään, mitä paremmin niihin voidaan varautua.”

Oskari Heikinheimo, Suomen Lääketieteen Säätiön puheenjohtaja

”Minervasäätiö on tähän asti tukenut lääketieteellistä tutkimusta ylläpitämällä omaa tutkimusinstituuttia Helsingin Biomedicumissa. Säätiön varallisuus on viime vuosina kasvanut, ja on syntynyt mahdollisuus laajentaa tukea lääketieteelle. Nyt perustettu säätiöiden pooli antaa oivan mahdollisuuden myös Minervasäätiölle tukea tärkeätä hanketta.”

Caj Haglund, Minervasäätiön puheenjohtaja

 

Lisätietoja

Matti Rautalahti, koordinaattori
matti.rautalahti@duodecim.fi

Lahjoita lääketieteen tutkimukseen