Uutiset | 17/05/2016

Kun keliakia puhkeaa iholle

LT Teea Salmi tutkii, miksi osa keliakiaa sairastavista saa suolisto-oireiden sijaan rakkulaisen ihottuman, ihokeliakian. Voisiko osa ihokeliaakikoista siirtyä takaisin normaaliin ruokavalioon?

Noin joka kahdeksannelle keliakiaa sairastavalle tulee rakkulainen ihottuma, dermatitis herpetiformis. Toistaiseksi ei tiedetä, miten tämä ihokeliakia puhkeaa ja miksi se tulee vain osalle keliakiaa sairastavista. Nämä ovat kysymyksiä, joihin Suomen Lääketieteen Säätiön tutkimusryhmän perustajan apurahan marraskuussa 2015 saanut LT Teea Salmi haluaisi vastauksen.

– Toiveenani on, että saisimme tutkimustuloksia, joilla olisi myös käytännön merkitystä potilaiden hoidossa ja seurannassa, sanoo Salmi.

Ihokeliakia on erittäin kutiseva ja usein potilaat raapivat ihonsa rikki. Tarkemmin tutkittaessa iho-oireiden lisäksi potilaalla havaitaan lähes poikkeuksetta myös keliakialle tyypillisiä suolistovaurioita, jotka ovat aiemmin jääneet huomaamatta. Salmen mukaan onkin mahdollista, että iho-oireet ovat merkki pitkään hoitamattomana piilleestä keliakiasta, eli ihottuma kertoo taudin etenemisestä.

Ihokeliakian tunnistaa kutiavista rakkuloista

Keliakiaa sairastaa noin kaksi prosenttia väestöstä. Salmen mukaan Suomessa tauti osataan diagnosoida moneen muuhun maahan verrattuna hyvin. Toisaalta haasteena on, että yli puolella keliakiapotilaista tauti on oireeton tai oireet ovat muita kuin tyypillisiä suolistovaivoja.

Vaikka ihokeliakia on harvinaisempi tautimuoto, se on Salmen mukaan useimmiten melko helppo tunnistaa. Iholla on kutisevia pieniä nesterakkuloita, tyypillisesti pakaroissa ja kyynärpäissä. Tosin aina rakkuloita ei näy, sillä potilas on saattanut raapia ne rikki.

Diagnoosia varten ihosta otetaan koepala, josta osoitetaan ihokeliakialle tyypillistä immunoglobuliini A:ta. Keliakiavasta-aineita voidaan tutkia myös verestä, mutta ne eivät välttämättä ole koholla.

Salmen tutkimusryhmä pyrkii selvittämään ihokeliakiaa sairastavien vasta-ainetutkimusten avulla, miksi kyseinen tautimuoto puhkeaa vain osalle keliaakikoista. Lisäksi tutkijat kartoittavat ensimmäistä kertaa myös ihokeliakiaan liittyvää muuta tautitaakkaa, luunmurtumia ja elämänlaatua.

Ei elinikäistä gluteenikieltoa?

Yksi Salmen ryhmän keskeisistä tutkimuskohteista on keliakiassa käytettävä hoito, gluteeniton ruokavalio. Tyypillisesti keliakiaa sairastavien ruokavaliosta poistetaan gluteeni loppuelämäksi, sillä se laukaisee elimistön puolustusreaktion ja saa aikaan taudin oireet. Viime aikoina on kuitenkin julkaistu tutkimuksia, joissa on ehdotettu, että pieni osa ihokeliakiaa sairastavista voisi palata takaisin normaaliin ruokavalioon.

– Aiomme aloittaa tänä vuonna altistustutkimuksen ja selvittää, voisiko osa ihokeliakiaa sairastavista siedättyä gluteenille. Vastaavanlaista tutkimusta, jossa potilaalle annetaan gluteenia ja seurataan kontrolloidusti tämän vasta-aineita, ihoa ja suolistoa, ei ole aiemmin tehty.

Salmi pitää mahdollisena, että pieni osa potilaista kykenee sietämään gluteenia eli ihokeliakialle tyypillinen vasta-ainereaktio on sammunut. Kyseisiltä potilailta voidaan etsiä merkkiaineita, joita hyödyntämällä voitaisiin jatkossa arvioida, keiden kohdalla voitaisiin kokeilla paluuta normaaliin ruokavalioon.

Esikuvat ovat tärkeitä

Teea Salmen mukaan Lääketieteen säätiön apurahan merkitys tutkimukselle on valtava. Monesti apurahat ovat nykyisin pieniä ja entistä tiukemmassa. Siksi tutkijoilla menee paljon aikaa apuraharumbaan. Nyt Salmi voi seuraavien kolmen vuoden aikana ottaa aina välillä vapaata kliinisestä työstään ja keskittyä muutamaksi kuukaudeksi kokonaan tutkimukseen.

– Tämä oli erittäin positiivinen yllätys. Uutisen kuultuamme tutkimus lähti etenemään heti ihan eri vauhdilla.

Salmelle oli jo lapsena selvää, että hän haluaa lääkäriksi. Tutkimuksesta hän kiinnostui opiskelujen siinä vaiheessa, kun lähti tekemään syventäviä opintoja keliakian diagnostiikasta. Ihotaudit alkoivat kiehtoa lääketieteen opintojen loppuvaiheessa, mutta koska myös keliakiatutkimus kiinnosti, luonnollinen tutkimuskohde löytyi alojen rajapinnasta, ihokeliakia.

Salmen mukaan tärkeä kimmoke tutkijanuralle ovat olleet hyvät ohjaajat, kuten väitöskirjan ohjanneet professorit Katri Kaukinen ja Pekka Collin sekä myöhemmin ihotautien emeritusprofessori Timo Reunala.

– On tärkeää, että on esikuvia. Itselläni on ollut erittäin hyvä taustatuki. Sillä on ollut suuri merkitys.

Teea Salmi

Sai säätiön kolmivuotisen tutkimusryhmän perustajan apurahan marraskuussa 2015.

Syntynyt 1975 Uudessakaupungissa.

LL 2002, LT 2006, ihotautien ja allergologian erikoislääkäri 2012, Tampereen yliopisto.

Työskentelee Tampereen yliopiston kliinisenä opettajana sekä erikoislääkärinä Taysin ihotautien poliklinikalla.

Perhe: aviomies ja kaksi lasta.

Harrastaa liikuntaa.

Millainen on päiväsi tutkijana?
Päivät ovat hyvin vaihtelevia. Välillä tutkimme potilaita ja analysoimme tuloksia, mutta paljon aikaa menee myös tutkimuksen suunnitteluun ja etukäteistyöhön. Tällaisen kliinisen tutkimuksen käynnistäminen kestää pitkään, sillä tarvitaan monenlaisia lupia, muun muassa eettisen toimikunnan lausunnot. Teemme myös yhteistyötä Tampereen keliakiatutkimuksen kanssa.

Mikä on hankalinta?
Vaikeinta on hallita ajankäyttöä. Tutkijan työ ei ole mitään kahdeksasta neljään työtä. Se vie aikaa  myös iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla. Kahden kouluikäisen lapsen äitinä se on välillä haastavaa. Vaikka apurahan turvin työskentelen muutaman kuukauden pätkissä kokopäiväisesti tutkijana, aina välissä teen muuta työtä ja silloin tutkimus etenee osittain vapaa-ajalla.

Miltä tutkimuksen, kliinisen työn ja opetuksen yhdistelmä tuntuu?
Ainakaan ei pääse pitkästymään. Työ on vaihtelevaa ja mielenkiintoista, kun on kolme eri roolia. Toisaalta se johtaa väistämättä siihen, että välillä työt kasaantuvat.

Lahjoita lääketieteen tutkimukseen