Tutkijat kertovat | 12/04/2016

Joka viidennen naisen vaiva

LT Terhi Piltonen tutkii munasarjojen monirakkulatautia, joka yleisyydestään huolimatta tunnistetaan harvoin. Tauti altistaa naiset useille muille sairauksille, kuten aikuistyypin diabetekselle.

Arviolta joka viides nainen sairastaa munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS), mutta suurin osa täysin tietämättään. Tauti voi aiheuttaa kuukautisten epäsäännöllisyyttä, liikakarvoitusta, lapsettomuutta, psyykkistä stressiä sekä aineenvaihdunnan häiriöitä. Suomen Lääketieteen Säätiön tutkimusryhmän perustajan apurahan saanut LT Terhi Piltonen selvittää oireyhtymän laaja-alaisia terveysvaikutuksia.

– Näillä naisilla on enemmän useita eri sairauksia. Pyrimme lisäämään tietoisuutta taudista ja siihen liittyvistä riskitekijöistä. Tavoitteena on löytää avaintekijöitä, joilla voitaisiin parantaa naisten elämänlaatua ja terveyttä, Piltonen kertoo.

Tauti jää nykyisellään usein diagnosoimatta. Tyypillisesti nuorelle kuukautiskierron häiriöistä kärsivälle naiselle määrätään yhdistelmäehkäisypillerit, joilla kierto saadaan säännölliseksi – ja asia jää siihen. Myöhemmässä vaiheessa osa tautia sairastavista tulee lapsettomuusklinikalle kun ei tule raskaaksi. Raskausaikana puolestaan useimmille heistä kehittyy raskausajan diabetes – ja lähes kaikki sairastuvat myöhemmin tyypin 2 diabetekseen. Jotta ketju voitaisiin katkaista, pitäisi tauti tunnistaa ajoissa ja sen kulkuun puuttua.

Piltonen johtaa kansainvälistä kampanjaa, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta oireyhtymästä ja sen terveysvaikutuksista sekä edesauttaa yhdenmukaisten hoitolinjausten laatimista. Diagnoosiin riittää, kun kaksi seuraavista kriteeristä täyttyy: potilaalla esiintyy  kuukautiskierron häiriöitä tai miessukuhormonin liikaeritystä tai ultraäänitutkimuksessa todetaan monirakkulaiset  munasarjat.

Lihavuus on osa taudinkuvaa

Oireyhtymän syntymekanismia ei tunneta, mutta perintötekijöiden on arvioitu selittävän noin kolmanneksen tapauksista. Potilailla on havaittu muutoksia aivolisäkkeen toiminnassa, mikä lisää munasarjojen miessukuhormonieritystä. Myös sisarusparven miespuolisilla jäsenillä on havaittu häiriöitä aineenvaihdunnassa.

Tautia sairastavilla on voimakas taipumus keskivartalolihavuuteen, mikä pahentaa hormonaalista häiriötä. Lihavuuden kokonaismerkitys taudin synnyssä on kuitenkin vielä epäselvää.

– Aika paljon on vielä pimennossa. Toivottavasti löydämme mekanismeja, jotka laukaisevat taudin ja pystymme selvittämään, mikä on herkkä ajankohta taudin puhkeamiselle. Pyrimme myös arvioimaan ja optimoimaan lääkehoitoja.

Piltosella on käytössään ainutlaatuinen Pohjois-Suomen syntymäkohortti, johon kuuluvat vuosina 1966 ja 1986 syntyneet ikäluokat. Tutkijat kartoittavat muun muassa PCOS-naisten sydän- ja vesisuonisairauksien riskitekijöitä, kuolleisuutta, psyykkistä terveyttä sekä elämänlaatua.

Epidemiologisten tutkimusten lisäksi Piltosen ryhmä tekee perustutkimusta laboratoriossa. Tutkijat selvittävät kohdun limakalvon toimintaa ja tautiin liittyvää kohtusyöpäriskiä. Ryhmä kerää ja ylläpitää kohtunäytteiden kudospankkia sekä suorittaa kliinisiä lääketutkimuksia, joiden tarkoituksena on selvittää muun muassa yhdistelmäehkäisyvalmisteiden sivuvaikutuksia aineenvaihduntaan.

Nuoret tutkijat tarvitsevat mentoreita

Väitöskirja ja akateeminen ura eivät olleet lainkaan Piltosen mielessä, kun hän aikoinaan aloitti lääketieteen opinnot Oulun yliopistossa. Kiinnostus kuitenkin heräsi professori Juha Tapanaisen luennolla naisten terveydestä.

– Ajattelin, että olen ehdottomasti kliinikko ja haluan tehdä kliinistä tutkimusta enkä missään tapauksessa perustutkimusta. Sekin ajatus piti sittemmin pyörtää, naurahtaa Piltonen.

Perustutkimuksen pariin Piltonen päätyi tutkijatohtorikaudella Kalifornian UCSF:ssa. Innostavassa ympäristössä oli helppo syttyä tutkimusaiheesta.

Kun Piltonen palasi Suomeen, takataskussa oli iso kasa tutkimusideoita ja edessä häämötti oman tutkimusryhmän perustaminen. Amerikan perintönä tutkimusaiheeksi nousi toinenkin yleinen naisten sairaus, endometrioosi eli kohdun pesäkesirottumatauti, joka aiheuttaa kipuja ja lapsettomuutta. Tarkoituksena on selvittää kohdun kantasolujen osuutta endometrioosin synnyssä.

Piltonen kertoo, että väitöskirjaohjaaja Juha Tapanainen on ollut tärkeä tukihenkilö akateemisen uran varrella. Hän toivoo, että vastaavan tyyppiset nuoren tutkijan mentorointisuhteet yleistyisivät Suomessa.

– Yhdysvalloissa tällainen opettaja-kisälli-systeemi on yleisesti käytössä. Siellä kokeneen tutkijan kunnia ja velvollisuus on mentoroida ja ohjata nuoria akateemisella uralla.

Piltonen haluaa tukea vastaavalla tavalla ryhmässään työskenteleviä nuoria tutkijoita. Välillä vastuu tosin tuntuu raskaalta: raha-asiat pyörivät mielessä, kun on monta ihmistä, joiden palkka pitäisi pystyä maksamaan.

Lääketieteen Säätiön tutkimusryhmän perustajan apurahan saaminen oli Piltoselle iloinen uutinen, sillä hän on jonkin aikaa joutunut tekemään tutkimusta oman kliinisen työnsä sivussa.

– On todella iso helpotus, kun voin nyt keskittyä aina välillä parin kuukauden ajan pelkästään tutkimustyöhön.

Piltonen on huomannut, että kun työ ja muu elämä ovat tasapainossa, riittää parhaiten energiaa ja intoa tutkimukseen. Piltosen perheen arjen pelastajia ovat olleet isovanhemmat, jotka ovat tiiviisti mukana kuvioissa.

Terhi Piltonen

Sai säätiön kolmivuotisen tutkimusryhmän perustajan apurahan marraskuussa 2015.

Syntynyt 1976 Oulussa.

LL 2004, LT 2004, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri 2015, dosentti 2016, Oulun yliopisto.

Työskentelee erikoislääkärinä Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa.

Perhe: Yksityisyrittäjä aviomies, kaksi lasta ja koira.

Harrastaa lumilautailua, tennistä, lukemista, ruokamatkailua, elokuvia sekä liikkumista luonnossa perheen ja koiran kanssa.

Parhaat muistosi Yhdysvalloista?

Hienointa oli nähdä kliinikkotutkijoiden valtava innostus ja omistautuminen tutkimustyöhön. Se tarttui väistämättä. Siellä lääkärin erikoistumiseen kuuluu vuoden työskentelyjakso tutkimuksen parissa. Tämä heijastui siten, että lääkärit olivat yleisesti kiinnostuneita tutkimuksesta.

Mikä tutkimustyössä on hienointa?

Tutkimustyö on ihanan monipuolista. Harvoin kaikki menee siten kuin aluksi on sovittu ja useimmiten tutkimus lähtee etenemään omia polkujaan. Tällainen potilastyön ja tutkimuksen yhdistelmä on hyvä: potilastyöstä voi ammentaa tutkimukseen ja tutkimuksesta saa eväitä kliiniseen työhön.

Entä haastavinta?

Haastavinta on pitää tutkimus riittävän tiukkana pakettina ja estää liiallinen rönsyily. Kliinikkona tietenkin aina mietin, onko tästä tutkimuksesta hyötyä potilastyössä. Toisaalta on selvää, ettei kaikesta voida saada suoraan apua hoitolinjauksiin.