Lääketieteen filosofian ja etiikan professori peräänkuuluttaa tarkkuutta keskusteluun myös korona-aikana

Tukahdutetaanko vai hillitäänkö? Maskit vai ei? Näistä asioista on koronaepidemian aikana riittänyt eripuraa. Tampereen yliopiston lääketieteen filosofian ja etiikan professori Pekka Louhiala on keskusteluja seuratessaan pohtinut, miten tärkeää olisi aina ensin määritellä, mistä puhutaan.

”Monesti ei keskustelussa tai väittelyssä määritellä käsitteitä lainkaan. Voi olla, että toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäistä — ja ollaan vahvasti eri mieltä. Usein paljastuu, että erimielisyydet palautuvat käsite-epäselvyyksiin”, Louhiala toteaa.

Voi olla, että toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäistä — ja ollaan vahvasti eri mieltä.

Vaikka koronaepidemiaa on käsitelty väsymykseen saakka mediassa, Louhialan mukaan paljon asioita on jäänyt sanomatta ääneen. Suomessa ei juuri käyty keskustelua siitä, mikä on koronatoimien perimmäinen tavoite: onko se esimerkiksi koronasairastuvuuden pienentäminen, koronasta johtuvien kuolemien välttäminen vai tehohoidon kapasiteetin säilyttäminen.

”Ajoittain kyllä mainittiin, että sairaanhoidon kapasiteetti haluttiin säilyttää. Toisin sanoen haluttiin välttää sellainen moraalinen katastrofi, että tehohoitopaikat olisivat täynnä ja jouduttaisiin oikeasti valitsemaan, ketkä pääsevät hoitoon.”

Maskikeskustelu puolestaan on hyvä esimerkki siitä, miten tärkeää on tarkentaa, mistä puhutaan.

”Siinä menee iloisesti sekaisin se, että suositellaanko maskeja vai pakotetaanko käyttämään — ja millaisia maskeja ja kuka maksaa ja kuka valvoo. Kysytään vain, että antaako hallitus suosituksen vai ei. Todellisuudessa takana on miljoona muuta kysymystä, joita ei ole mainittavasti pohdittu julkisuudessa.”

Plasebovaikutus ei ole mitään silmänlumetta

Käsitteiden perkaaminen ja tarkka määrittely on olennainen osa Louhialan tutkimustyötä.

”Minua kiinnostaa mennä käsitteiden taakse. Lääketieteessäkin käytetään paljon termejä, jotka ovat epämääräisiä ja niillä tarkoitetaan erilaisia asioita.”

Louhiala on tutkinut viime aikoina muun muassa plasebovaikutusta. Häneltä ilmestyi tänä keväänä englanninkielinen kirja aiheesta. Plasebo tarkoittaa lääketieteellisessä kokeessa vertailuryhmälle annettavaa vaikuttamatonta hoitoa, esimerkiksi tablettia, joka ei sisällä vaikuttavaa lääkeainetta. Asia muuttuu monimutkaiseksi, kun puhutaan plasebovaikutuksesta, joka on itse asiassa oksymoron, ”vaikuttamattoman aineen vaikutus”.

Mistä sitten on kyse? Miksi usein tutkimuksen plaseboryhmässä saadaan usein hyviä tuloksia tai lääkärin potilaat voivat paremmin, vaikka eivät ole saaneet mitään farmakologisesti vaikuttavaa hoitoa?

Ei ole yhdentekevää, miten plasebovaikutuksesta puhutaan, sillä aiheesta väitellään jatkuvasti.

Louhialan mukaan taustalla voi olla monenlaisia selittäviä tekijöitä, kuten potilaan spontaani paraneminen, muun hoidon vaikutus sekä tutkittavan saama huomio. Potilaita hoidettaessa vaikuttavat lisäksi hoitosuhde sekä potilaan ja lääkärin odotukset.

”Plasebovaikutus on huono nimi tälle lähtökotaisesti positiiviselle ilmiölle. Lumevaikutus on myös huono nimi, koska se viittaa silmänlumeeseen eli petokseen”, Louhiala toteaa.

Louhialan mukaan ei ole yhdentekevää, miten plasebovaikutuksesta puhutaan, sillä aiheesta väitellään jatkuvasti.

”Joku tutkija saattaa sanoa, että plasebovaikutusta ei ole olemassa, toinen väittää, että on. Tällaisissa tilanteissa pitäisi mennä käsitteiden taakse ja pohtia, mitä eri ihmiset termillä tarkoittavat.”

Tutkimusten yhteydessä pitäisi miettiä, mistä positiivinen vaikutus verrokkiryhmässä johtui. Muutoin voi käydä niin, että esimerkiksi hyvä hoitosuhde, positiivinen suggestio tai keskusteluapu leimataan vähättelevästi lumevaikutukseksi.

Hyvä hoitosuhde kunniaan

Eettisessä mielessä on väärin huijata ihmistä uskomaan, että vaikuttamaton lumelääke auttaa, koska apu ei tule lumelääkkeestä vaan hoitosuhteesta ja hoidon kontekstista. Toisaalta mielenkiintoista on se, että lumelääke näyttäisi auttavan ihmistä, vaikka tämä tietäisi saavansa sitä. Viime vuosina on tehty paljon tällaisia niin sanottuja open label -plasebotutkimuksia, joissa ihmisille on avoimesti kerrottu annettavan lääkkeen olevan plaseboa.

”Näitä tutkimuksia tulee koko ajan lisää. Eivät nekään ole ongelmattomia. Potilaalle saatetaan sanoa, että tutkimusten mukaan nämä lumepillerit auttavat osaa teidän kaltaisistanne potilaista. Myös se on ainakin valkoinen valhe, koska apu ei tule pilleristä.”

Louhialan mukaan pitäisi ennemmin päästä siihen, että tuodaan suoraan käytäntöön plasebovaikutuksen tutkimuksessa esiin tulleita asioita. Panostetaan hyvään hoitosuhteeseen, luottamukseen, toivon luomiseen ja keskusteluun. Jos potilas alkaa uskoa siihen, että tilanne helpottuu ja hän saa tukea ja apua, sillä on suuri merkitys.

”Näen, että tämä on se hyvä, mikä plasebovaikutukseen liittyvistä tutkimuksista on seurannut. Aletaan paikallistaa asioita, jotka myötävaikuttavat potilaan paranemiseen ja oireiden lievittymiseen. Loppupelissä itse plasebo, vaikuttamaton pilleri, voidaan unohtaa.”

Oli sote-järjestelmä tulevaisuudessa mikä tahansa, on kaikkien etu, jos mahdollistaa pitkäaikaisia hoitosuhteita.

Louhiala toivoo, että tutkimusten myötä aletaan ymmärtää, miten suuri merkitys on ikiaikaisilla hoitosuhteeseen ja luottamukseen liittyvillä seikoilla. Tulevassa tutkimusprojektissaan hän haluaa tuoda esiin hoitosuhteen positiivisia mekanismeja sekä edistää niiden hyödyntämistä käytännön tasolla.

”Olen vakuuttunut siitä, että oli sote-järjestelmä tulevaisuudessa mikä tahansa, on kaikkien etu, jos mahdollistaa pitkäaikaisia hoitosuhteita.”

Louhiala uskoo, että tämä on tulevaisuuden suuntaus. Kun länsimainen lääketiede alkoi tuottaa oikeasti vaikuttavia lääkkeitä ja muita hoitoja, jossain vaiheessa alettiin ajatella ihmistä ikään kuin koneena. Nyt tästä ajatuksesta ollaan pääsemässä. Esimerkiksi kivun hoidossa, jossa plasebovaikutusta on tutkittu eniten, on kipuklinikoille otettu psykologit paikalle. Kun kyseessä on vaikea krooninen kipu, tähdätään siihen, että potilas oppii elämään kivun kanssa, vaikka ei pääse siitä eroon.

Vähemmän turhia kiistoja ja hukkatutkimusta

Louhialan mukaan lääketieteen filosofian ja etiikan merkitys on siinä, se terävöittää keskustelua. Kun puhutaan samasta asiasta ja täsmällisesti, keskustelu ei mene hukkaan.

”Monissa asioissa vältettäisiin kiistoja ja hukkatutkimusta, jos puhuttaisiin selkeillä termeillä. Vaikka täydelliseen, matemaattisen kielen kaltaiseen selkeyteen emme pääse, on tärkeää vahtia käsitteiden käyttöä.”

Tällä on merkitystä myös niin sanottujen vaihtoehtoisten faktojen, valeuutisten torjunnassa. Niissä usein käsitteitä käytetään tahallisen epämääräisesti. Myös politiikassa usein termejä heitellään kehiin sattumanvaraisesti, joten filosofien ammattitaidolle on tarvetta.

Yksi epämääräinen keskustelunaihe on näyttöön perustuva lääketiede. Termiä käytetään paljon, mutta monissa merkityksissä.

”Tähän liittyy paljon kysymyksiä. Miten arvioidaan, että näyttö A on vahvempaa kuin näyttö B? Miten näytöt voidaan panna järjestykseen? Millaista on riittävän vahva näyttö?”

Toisaalta on myös mietittävä, miten tulos käytännössä vaikuttaa. Jos on esimerkiksi hyvin vahvaa näyttöä siitä, että tietyllä hoidolla saadaan kuusi prosenttia parempi tulos kuin toisella hoidolla, ei asia ole sillä selvä. Seuraava kysymys on, ovatko hoidot samanarvoisia esimerkiksi hinnan ja haittavaikutusten osalta — ja miten kuuden prosentin ero näkyy potilaiden elämässä.

Voisi sanoa, että tässä filosofia tulee lihaksi.

”Lääketieteellinen tutkimus antaa todennäköisyyksiä ja kertoo mekanismeista, mutta ei anna toimintaohjeita. Tiede on sokeaa sen suhteen, mitä pitäisi tehdä. Päätökset siitä eteenpäin ovat arvovalintoja.”

Louhialan mukaan hengityssuojaimien käyttö koronaepidemian aikana on loistava akuutti esimerkki siitä pohdinnasta, mitä tarkoitetaan näytöllä ja miten se vaikuttaa päätöksiin.

”Voisi sanoa, että tässä filosofia tulee lihaksi.”

Teksti: Mari Heikkilä

Kuva: Veikko Somerpuro