Uutiset | 27/06/2023

Psykiatrisia häiriöitä ja päihdeongelmia on tärkeää hoitaa samanaikaisesti

Kun potilaalla todetaan sekä psykiatrinen että päihteiden käyttöön liittyvä häiriö, puhutaan kaksoisdiagnoosista tai kaksoishäiriöstä. Kaksoishäiriöt ovat tavallisia ja niiden hoitoon liittyy monitahoisia haasteita. LL Kaisa Luoto tarkasteli väitöstutkimuksessaan kaksoishäiriöiden hoitoa psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. Tutkimuksen erityisenä teemana on masennuksen hoito silloin, kun potilaalla on lisäksi runsasta alkoholin käyttöä.

Kaisa Luoto selvitti väitöstutkimuksessaan hoidon tuloksia ja siihen vaikuttavia tekijöitä kahdessa potilasaineistossa. Aineistot koostuivat psykiatrisen erikoissairaanhoidon potilaista, joilla on tyypillisesti monia päällekkäisiä hoitoa vaativia ongelmia. Tampereen yliopisto tiedotti aiheesta 7.6.2023.

– Hoitojen vaikuttavuutta on tärkeää arvioida myös tällaisten niin sanottujen tosielämän aineistojen avulla, mikä onkin yksi tutkimukseni vahvuuksista, sanoo tiedotteessa Kaisa Luoto.

Kaisa Luoto sai tutkimukselleen 5000 euron kannusteapurahan Suomen Lääketieteen Säätiöltä vuonna 2020.

Potilaat hyötyivät hoidosta, vaikka heillä oli hoidon alkaessa runsasta alkoholinkäyttöä

Ensimmäisen aineiston 330 potilaalla oli psykiatrisen häiriön lisäksi runsasta alkoholin käyttöä tai muiden päihteiden käyttöä. Havainnoivassa tutkimuksessa tarkasteltiin todetun päihdehäiriön vaikutuksia hoitoon ja hoidon toimivuutta erityisesti potilaiden toimintakyvyn näkökulmasta. Todettu päihdehäiriö vaikutti tutkimuksen mukaan esimerkiksi määrättyihin lääkkeisiin ja hoidon tiiviyteen. Potilaiden toimintakyvyssä ei havaittu suuria muutoksia.

Toisen aineiston 242 potilasta kärsivät masennuksen lisäksi muistakin psykiatrisista ongelmista, ja osalla heistä oli runsasta tai häiriötasoista alkoholin käyttöä. Tässä potilasjoukossa masennusta hoidettiin käyttäytymisen aktivaatiolla, joka on kognitiivisen käyttäytymisterapian sovellus. Runsaasti alkoholia käyttävien potilaiden hoidon alkuun lisättiin motivoivaa haastattelua, jonka tekniikoilla pyritään aktivoimaan potilasta omien arvojensa mukaisiin muutoksiin. Hoidon vaikuttavuutta arvioitiin mittaamalla masennusoireiden, toimintakyvyn, elämänlaadun ja alkoholinkäytön muutoksia. Lisäksi selvitettiin runsaan alkoholinkäytön vaikutusta hoidon onnistumiseen.

Tutkimustulosten mukaan käyttäytymisen aktivaatio näytti auttavan masennuksesta kärsiviä potilaita siitä huolimatta, että että he tarvitsivat muuta päällekkäistä hoitoa.

Masennusoireet vähenivät ja potilaiden toimintakyky parani enemmän kuin tavanomaista hoitoa saaneiden verrokkien. Myös potilaiden elämänlaatu parani. Luoto pitää erittäin tärkeänä havaintoa, että potilaat hyötyivät hoidosta, vaikka heillä oli hoidon alkaessa runsasta alkoholinkäyttöä.

Päihteiden käyttö ei estä psykiatrista hoitoa

Mielenterveys- ja päihdehäiriöiden hoidon järjestämiseen liittyvät asiat ovat ajankohtaisia. Yhteiskunnallisessa keskustelussa puhutaan erityisesti hoitoon pääsyn helpottamisesta sekä näyttöön perustuvien hoitomuotojen lisäämisestä.

– Väitöskirjatyöni tulokset kannustavat kiinnittämään erityistä huomiota päihdehäiriöiden tunnistamiseen ja hoitoon psykiatrisilla potilailla ja kehittämään palveluita niin, että samanaikainen päihteiden käyttö ei ole este tarvittavalle psykiatriselle hoidolle, Kaisa Luoto toteaa.

Luoto muistuttaa, että vaikuttavaksi osoitettujen hoitojen systemaattista käyttöä sekä mielenterveys- että päihdehäiriöiden hoidossa olisi mahdollista edelleen lisätä.

Kaisa Luoto on psykiatri ja hänellä on päihdelääketieteen erityispätevyys. Luoto työskentelee Pirkanmaan hyvinvointialueella vastaanottotoiminnan toimialueella mielenterveys- ja päihdepalveluiden vastuualuejohtajana.

 

LL Kaisa Luoto

Lääketieteen lisensiaatti Kaisa Luodon psykiatrian alaan kuuluva väitöskirja Improving Care for Patients with Dual Disorders: Depression and co-occurring alcohol use tarkastettiin julkisesti Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa 9.6.2023. Vastaväittäjänä toimi dosentti Outi Linnaranta, Helsingin yliopisto ja McGill University, Kanada. Kustoksena toimi professori Olli Kampman, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto ja Umeå universitet, Ruotsi.

Kaisa Luoto sai tutkimukselleen 5000 euron kannusteapurahan Suomen Lääketieteen Säätiöltä vuonna 2020.

Lahjoita lääketieteen tutkimukseen