Uutiset | 01/09/2020

Ehdota Pohjolan lääketieteen palkinnon saajaa

20 000 euron suuruinen palkinto myönnetään vuosittain suomalaiselle lääkärille huomattavasta kansallisesta ja kansainvälisestä elämäntyöstä.

Keräämme ehdotuksia Pohjolan lääketieteen palkinnon saajaksi. Palkinto jaetaan tänä vuonna 40. kertaa. Kerro alla olevalla lomakkeella, kuka suomalaislääkäri ansaitsisi tulla palkituksi elämäntyöstään.

Palkinto sai alkunsa 80-luvun alussa, kun Pohjola-yhtiöiden kantayhtiöt tekivät lahjoituksen Suomen Lääketieteen Säätiölle. Säätiöön perustettiin Pohjolan ja Suomi-yhtiöiden rahasto, josta palkinto vuosittain jaetaan.

Vuonna 2019 palkinto myönnettiin professori Eija Kalsolle jonka ansiokas työ kivun hoitoon ja tutkimukseen liittyen on helpottanut lukuisien kipupotilaiden elämää. Kalso on tutkinut muun muassa kroonisen kivun taustalla olevia biologisia mekanismeja ja selvittänyt, miten väliaikainen kipu voi muuttua pysyväksi. Tutkimustyönsä ohella Kalso on kehittänyt aktiivisesti kivun hoitoa.

Ehdotuksen palkinnon saajaksi tekee erillinen valiokunta, johon kuuluvat puheenjohtajana Suomen Lääketieteen Säätiön hallituksen puheenjohtaja, Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin puheenjohtaja, Finska Läkaresällskapetin puheenjohtaja, Suomen Lääkäriliiton puheenjohtaja sekä kaksi Pohjolan ja Suomi-yhtiön hallituksen nimeämää jäsentä. Lopullisen päätöksen palkittavasta tekee Suomen Lääketieteen Säätiön hallitus.

Ehdotuksia otetaan vastaan 20.10.2020 saakka. Palkinnon saaja julkistetaan tammikuussa Lääkäripäivillä.

Lähetä oma ehdotuksesi alla olevalla lomakkeella.

2020 Pohjolan lääketieteen palkinto

Lahjoita lääketieteen tutkimukseen