Keuhkosairaudet

Keuhkosairaudet ovat suomalaisen väestön keskuudessa niin yleisiä, että ne lasketaan kansantaudeiksi. Keuhko- ja hengityselinsairauksia kuten astmaa, keuhkoahtaumatautia ja uniapneaa sairastaa miljoona suomalaista. Lievä keuhkosairaus ei hoidettuna juurikaan rajoita sairastuneen elämää, mutta vakavimmillaan keuhkosairaus voi olla hengenvaarallinen.

Kun henki ei meinaa kulkea

Astma on yleisin pitkäaikainen hengityssairaus Suomessa. Noin 10 prosenttia aikuisikäisistä suomalaisista sairastaa lääkärin toteamaa astmaa. Keuhkosairauksien tutkimus auttaa monia ihmisiä hengittämään helpommin.

Tee lahjoitus



Henkilötietoja käytetään lahjoitusten käsittelyyn ja lahjoittajaviestintään sekä sivuston käyttökokemuksen parantamiseen, kts. yksityisyyden suoja.

Minne lahjoitukseni menee?

Lahjoitukset ohjataan lyhentämättöminä lääketieteen tutkijoille ja opiskelijoille apurahojen muodossa.

Apurahan saajat valitaan vuosittain saatujen hakemusten joukosta puolueettoman tieteellisen arvioinnin perusteella.

Miksi juuri Suomen Lääketieteen Säätiölle?

Suomen Lääketieteen Säätiö on yksi Suomen merkittävimmistä lääketiedettä tukevista säätiöistä. Tuemme tutkimusta jakamalla apurahoja tutkimusta tekeville lääkäreille ja lääketieteen opiskelijoille. Säätiö myös nostaa tukemiaan tutkijoita esille ja pyrkii kasvattamaan lääketieteellisen tutkimuksen arvostusta.

Miten varoista pidetään huolta?

Säätiön omaisuutta hoidetaan huolellisesti. Säätiön varallisuudelle kerrytetään tuottoa suunnitelmallisella ja vastuullisella sijoitustoiminnalla.

Säätiöllä on sijoitussuunnitelma, joka kuvaa säätiön sijoitustoiminnan periaatteet ja sijoitusstrategian.

Seuraa lääketieteen tutkimusta

Haluatko tietää, mitä lääketieteen tutkimuksessa tapahtuu ja minkälaisia tutkimuksia rahoitamme? Tilaa Suomen Lääketieteen Säätiön uutiskirje!

Lahjoita lääketieteen tutkimukseen