Tulevaisuuden lääketiedettä -podcastin kolmannessa jaksossa tiedetoimittaja Mari Heikkilä keskustelee pandemioista ja biouhkista STM:n lääkintöneuvos Anni Virolainen-Julkusen ja Sotilaslääketieteen keskuksen osastonjohtajan, professori Simo Nikkarin kanssa.
Pandemian keskellä arkipäiväiset rajoitukset tuntuvat ikäviltä, mutta positiivinen puoli asiassa on, että opimme tärkeitä tietoja ja taitoja tulevaisuutta ajatellen.
”Olemme nähneet omassa yhteiskunnassamme, miten yksittäisten ihmisten ja yhteisten toimenpiteiden kautta voidaan estää taudin leviämistä. Se auttaa myös muiden tautien torjunnassa”, toteaa professori Simo Nikkari Tulevaisuuden lääketiedettä -podcastissa.
Tämä pandemia ei ole ensimmäinen eikä viimeinen. Nikkarin mukaan uusia viruksia voi siirtyä ihmisiin esimerkiksi villieläimistä, kuten lepakoista. Haasteena on, että ihmispopulaatio jatkuvasti kasvaa ja ihmiset levittäytyvät asumaan uusille alueille. Samalla he joutuvat tekemisiin uusien elinympäristöjen kanssa, joissa on uudenlaisia mikrobeja.
Tärkeintä on se, että olemme koko ajan valppaita ja meillä on seurantajärjestelmät eri maissa ja mantereilla.
Anni Virolainen-Julkusen mukaan tulevaisuudessakin pandemioita todennäköisesti aiheuttavat erityisesti hengitysteiden kautta leviävät virukset, kuten korona ja influenssa.
”Kaikkein yllättävintä ja nopeinta leviämisen kannalta on juuri tällainen virus, joka leviää pisaratartuntana eli ihmisten hengittämisen, puhumisen, yskimisen ja limanerityksen kautta”, Virolainen-Julkunen kertoo.
Toisaalta on mahdollista, että tulevaisuudessa tulee myös uusia ilmateitse siirtyviä viruksia, jotka leviävät vieläkin nopeammin kuin pisaratartunnan kautta siirtyvät. Ilmateitse etenevät muun muassa rokkotaudit. Isorokon sukulaisviruksia on nähty vastikään Afrikassa, joten kaikkeen on varauduttava. Onneksi rokotekehitys on tunnettujen rokkotautien osalta hyvällä tolalla.
”Tärkeintä on se, että olemme koko ajan valppaita ja meillä on seurantajärjestelmät eri maissa ja mantereilla. Erityisesti siellä, missä ihmiset ja eläimet ovat läheisessä tekemisissä keskenään, täytyisi pystyä havaitsemaan nopeasti tartunnat, jollaisia ei ole aiemmin nähty.”
Myös sosiaalisia seuraamuksia pitäisi miettiä
Virolainen-Julkunen uskoo, että koronavirus tulee muuttamaan yksilöiden ja yhteisöjen käytöstä sekä kansainvälistä kanssakäymistä.
”Nähtäväksi jää, vaikuttaako se siihenkin, että olemme aiempaa pidättyväisempiä ja varovaisempia, kun takaraivossa on koko ajan, että minkähän pahan taudin tuo ihminen minuun tartuttaa, jos päästän sen liian lähelle.”
Minkähän pahan taudin tuo ihminen minuun tartuttaa, jos päästän sen liian lähelle.
Tähän puoleen pitäisikin kiinnittää huomiota samalla, kun pyrimme torjumaan virusta.
”Olemme varmaan perehtyneet kaikkeen mahdolliseen kirjallisuuteen, mitä tuosta viruksesta on kirjoitettu, mutta yhtä tärkeää olisi nyt miettiä näitä yhteiskunnallisia toimenpiteitä ja sosiaalisia seuraamuksia. Pitäisi olla tarkkana siinä, että annammeko näiden pelkojen ja tottumusten, jotka ovat olleet tartuntojen torjumisen kannalta tärkeitä, vaikuttaa jatkossakin meidän sosiaaliseen kanssakäymiseen”, Virolainen-Julkunen toteaa.
Tarvitaan lisää epätietoisuuden sietämistä
Tutkijoiden, asiantuntijoiden ja viranomaisten väliseen kommunikointiin ja viestintään kannattaisi Virolainen-Julkusen mukaan ottaa tulevaisuudessa oppia koronaepidemian kokemusten pohjalta. Esimerkiksi keväällä suuri yleisö ei aina tiennyt, mitä uskoa ja ketä kuunnella, kun asiantuntijat olivat erimielisiä.
”Helposti saa käsityksen, että kaikki ovat eri mieltä kaikista asioista. Se herättää pelkoa tai epäluottamusta.”
Helposti saa käsityksen, että kaikki ovat eri mieltä kaikista asioista.
Virolainen-Julkusen mukaan vastaavissa tilanteissa olisi jatkossa entistä tärkeämpää poikkitieteellisyys ja -hallinnollisuus. Yhteiset keskustelut tulisi aloittaa heti.
”Ei tulisi sellaista tilannetta, että ihmiset ajattelevat jonkun pimittävän tietoa. Se heikentää luottamusta siihen, että tässä yritetään yhdessä toimia kaikkien parhaaksi.”
Toisaalta pitäisi sanoa avoimesti mitä tiedetään ja mitä ei.
”Kaipaisin keskeneräisyyden hyväksymistä ja epätietoisuuden sietämistä. Uskallettaisiin sanoa ääneen, vaikka olisi millainen titteli ja asema, että on asioita joista me tiedetään hirveän vähän.”
Tutkijan kannattaa muistaa kaksikäytön uhka
Yksi tulevaisuuden uhka on se, että ihminen itse synnyttää epidemian. Vaarallinen mikrobi voi päästä karkaamaan laboratoriosta esimerkiksi inhimillisen virheen vuoksi. Tätä on uumoiltu myös COVID-19-viruksen kohdalla. Sen on kerrottu lähteneen Kiinaiselta eläintorilta Wuhanista, mutta toisenlaisiakin epäilyjä on ollut ilmassa.
”On tärkeää, että selvitetään hyvin tarkasti, mistä COVID-19-epidemia on lähtöisin, ettei tilanne pääsisi toistumaan. Avoimuuden kautta varmistetaan, että virus ei ole lähtöisin mistään tutkimuslaboratoriosta”, toteaa Simo Nikkari.
On koko tiedemaailman iso vastuu tiedostaa nämä riskit.
Tulevaisuudessa pitää varautua myös bioterrorismin uhkaan. Jokin taho voi pyrkiä levittämään tahallisesti vaarallista mikrobia väestöön. Tähän liittyen Nikkari muistuttaa kaksikäytön mahdollisuudesta. Pitäisi pitää mielessä, että vaikka tutkimuksista on paljon hyötyä, myös rikolliset saattavat olla kiinnostuneita tutkimustulosten hyödyntämisestä omiin tarkoituksiinsa.
Yksi esimerkki voisi olla, että tutkija haluaisi yhdistää lintuinfluenssan ja kausi-influenssan ominaisuuksia. Hän voisi koettaa luoda viruksen, joka tarttuisi kausi-influenssan tavoin herkästi ihmisestä toiseen, mutta aiheuttaisi lintuinfluenssan tavoin vakavan taudin. Vaikka tämä voisi olla tieteellisesti kiinnostava kokeilu, pitäisi miettiä tarkoin etukäteen, kannattaisiko kyseistä tutkimusta tehdä ja julkaista.
”On koko tiedemaailmalla iso vastuu tiedostaa nämä riskit”, Nikkari toteaa.