Uutiset | 18/12/2020

Seulonta auttaa ehkäisemään vaikeita raskausmyrkytyksiä

Istukan toimintahäiriöt ovat vaarallisia sekä sikiölle että odottavalle äidille. LT, dosentti Jaana Nevalainen tutkii, pitäisikö Suomessakin aloittaa seulonnat, joilla raskausmyrkytykset löydettäisiin varhemmin.

Lieviä istukan toimintahäiriöitä esiintyy jopa kymmenyksellä odottavista äideistä ja 1—3 prosentille kehittyy vakava raskauskomplikaatio. Mikäli istukka toimii huonosti, seurauksena voi olla pre-eklampsia eli raskausmyrkytys. Äidin verenpaine nousee ja pahimmillaan tila on hengenvaarallinen. Lisäksi varhain alkaneet istukan ongelmat voivat näkyä sikiön kasvun hidastumisena.

Mikäli istukka toimii huonosti, seurauksena voi olla raskausmyrkytys.

Britanniassa käytetään jo seulontoja, joilla etsitään suuressa riskissä olevat odottajat. Jaana Nevalainen tutkii, olisiko niistä hyötyä myös Suomessa.

”Kansainvälinen gynekologiyhdistys suosittelee seulontojen ottamista käyttöön. Ne on maailmalla osoitettu toimiviksi, mutta toimivuus pitää vielä varmistaa suomalaisessa aineistoissa.”

Aspiriini voisi ehkäistä

Raskausmyrkytyksen seulonnassa analysoidaan ensimmäisellä raskauskolmanneksella verikokeesta tiettyjä merkkiaineita, istukan kasvutekijöitä. Tämä verikoe voidaan ottaa samalla kertaa, kun äiti muutoinkin käy seulonnassa kromosomipoikkeavuuksien havaitsemiseksi. Eli kyseessä on vain lisätesti verinäytteestä.

Toinen tutkimus, joka auttaa havaitsemaan raskausmyrkytyksen, voidaan tehdä niskaturvotusultran yhteydessä. Tällöin voidaan katsoa kohtuvaltimoiden virtausvastusta, joka kertoo istukan tilanteesta. Lisäksi arvioidaan muita riskitekijöitä, joita ovat esimerkiksi aikaisemmin itsellä tai lähisukulaisella todettu raskausmyrkytys.

Verikoe voidaan ottaa samalla kertaa, kun äiti muutoinkin käy seulonnassa.

”Jos saataisiin istukan toimintahäiriölle alttiita äitejä kiinni jo ensimmäisellä raskauskolmanneksella, voitaisiin aloittaa aspiriinihoito. Siten voitaisiin ehkäistä varhaista vaikeaa raskausmyrkytystä”, Nevalainen kertoo.

Tutkimuksissa on todettu, että 100 milligramman aspiriiniannos päivässä voi ehkäistä raskausmyrkytyksen kehittymistä.

Tutkimuksesta käytännön hyötyä

Nevalainen on tehnyt jo pitkään tutkimusta. Väitöskirja syntyi ensimmäisen raskauskolmanneksen seulonnoista liittyen etenkin kromosomipoikkeavuuksiin.

”On innostavaa tehdä tutkimusta, jonka tuloksia voidaan suoraan hyödyntää käytännössä.”

On valtavan iso asia, miten raskaus sujuu ja miten vauva voi.

Vaikka maailmalla raskausmyrkytyksen seulonnat ovat jo käytössä, menetelmän toimivuus täytyy vielä tutkia suomalaisella aineistolla. Eri maiden väestöt ja terveydenhuollon toiminta poikkeavat toisistaan, joten suoraan eivät menetelmät siirry maasta toiseen.

”Apurahan saaminen tuntuu tosi hyvältä. Saamme tutkimuksen tehtyä ja kerättyä hyvän aineiston, josta tulee olemaan iloa useamman vuoden ajan.”

Aihe on Nevalaiselle läheinen myös omien lasten myötä. Perheen kuopus on alle puolen vuoden ikäinen.

”Riskeihin suhtautuu vähän eri tavalla, kun miettii asiaa omakohtaisesti. Kyllä se on valtavan iso asia, miten raskaus sujuu ja miten vauva voi.”

 

Teksti: Mari Heikkilä

Jaana Nevalainen

Sai säätiön tutkimusryhmän perustajan apurahan marraskuussa 2020.

Työ: erikoistuva lääkäri, Naistentaudit ja synnytykset, Oulun yliopistollinen sairaala.

Koulutus: LL 2013, LT 2013, Oulun yliopisto, kokeellinen naistentautien ja synnytysten dosentuuri, 2019, Oulun yliopisto.

Harrastukset: Juoksu, hiihto, kuntosali.

Lahjoita lääketieteen tutkimukseen