Tutkimusryhmän perustanut Markus Ramste: ”Minua ovat aina kiinnostaneet ilmiöt, joita nykyiset mallit eivät selitä”

Sydän- ja verisuonitaudit ovat maailman tappavimpia sairauksia. Siksi niiden parantaminen motivoi myös Markus Ramstea. Sepelvaltimotauti tuli mutkan kautta Ramstelle tutuksi jo lapsuudessa. Hänen oma isoisänsä menehtyi siihen, eikä hän koskaan päässyt tapaamaan tätä.

– Ehkä siitä jäi kiinnostus alaan, Ramste pohtii nyt.

Lääkäriksi opiskellessaan hän huomasi, että kardiologia on alana kiehtova ja uusia hoitoja kehitetään koko ajan. Sepelvaltimotautia sairastaviakin voidaan nyt auttaa paljon paremmin kuin vielä joitakin vuosikymmeniä sitten.

Toisaalta vain osa sydän- ja verisuonitautien taakasta pystytään selittämään tutuilla riskitekijöillä, kuten korkealla verenpaineella, tupakoinnilla, sokeritaudilla ja kolesterolilla. Toinen puolikas on vielä pimennossa, ja sitä Ramste tahtoo oman tutkimusryhmänsä kanssa valaista.

– Jos ymmärrämme sepelvaltimotaudin mekanismin tarkemmin, niin ehkä meillä on mahdollisuus kehittää siihen jonkinlainen hoito.

Tiimin rekrytointi oli tarkkaa puuhaa

Tutkimustyö on Ramstelle arjen suola, joka tuo vaihtelua lääkärin työhön. Ideat siihen nousevat usein potilaskohtaamisista.

– Minua ovat aina kiinnostaneet ilmiöt, joita nykyiset teoreettiset mallit eivät selitä.

Oman ryhmän perustaminen tuli ajankohtaiseksi, kun Ramste palasi post doc -jaksolta Kaliforniasta. Ensin piti kuitenkin pohtia, kannattaako urakkaan ylipäänsä ryhtyä. Ramste tuumi, että hänen osaamispalettinsa – verisuonibiologia ja genetiikka – voisi olla Suomen tiedeyhteisölle hyödyllinen.

Seuraavaksi edessä olivat rahoituksen hakeminen ja paperityöt sekä tietysti tiimin rekrytointi. Se oli iso urakka, vaikka Ramste sai hyviä vinkkejä sopivista henkilöistä mentoreilta ja yhteistyökumppaneilta.

– Rekrytoin lopulta vain murto-osan haastattelemistani ihmisistä, Ramste arvioi.

Valintoja ohjasi ajatus, että ryhmän jäsenillä olisi toisiaan täydentävää osaamista esimerkiksi märkälaboratoriosta ja laskennallisista menetelmistä. Myös sisäinen motivaatio ja nöyrä asenne tekemiseen olivat oleellisia. Ramste pitää tärkeänä, että tutkimustyöhön ei lähde takki auki.

– Emme oleta osaavamme liikaa.

Yhteinen innostus antaa työhön energiaa

Ryhmä on ollut pian vuoden pystyssä, ja Ramsten mukaan työ on alkanut hyvin. Tasapainoakin on toki alussa haettava: Milloin projektit kannattaa paketoida? Entä kuinka isoja riskejä niissä uskaltaa ottaa?

Parasta oman ryhmän pyörittämisessä on Ramsten mielestä vapaus. Tutkimuksen suuntaa voi määritellä vielä itsenäisemmin kuin työskennellessä muiden johdolla. Tiimin jäsenet jakavat myös yhteisen innostuksen. Välillä viestejä voi pingahdella työajan ulkopuolellakin, mutta se ei haittaa.

– Ihmisten persoonallisuudet sopivat tosi hyvin yhteen, hän kehuu tiimiään.

Parhaillaan fokuksessa on sen selvittäminen, löytyisikö verisuonten seinämien soluista mekanismeja, joihin voisi kohdistaa sepelvaltimotautiin tepsiviä hoitoja. Ramsten ryhmä lähestyy asiaa tutkimalla esimerkiksi verisuonikasvutekijän reseptoria VEGFR1:tä. Vaikuttaa siltä, että sepelvaltimotaudin geneettinen riski välittyy sen kautta, mutta tarkempi mekanismi ei ole tiedossa. Kiinnostavaa on, että reseptorin liukoinen muoto on yhdistetty moneen muuhunkin sairauteen, esimerkiksi raskausmyrkytykseen.

– Tiedetään, että raskausmyrkytyksen saaneilla naisilla on koko loppuelämän ajan suurempi riski sepelvaltimotautiin, Ramste kertoo.

Stressi helpottaa, kun kokemusta karttuu

Ramstella on meneillään myös erikoistuminen kardiologiaan. Aikaa tieteelle on kuitenkin järjestynyt hyvin – hän on huomannut, että lääkärit arvostavat tutkimuksen tekemistä. Varsinaista stressiä hän ei tutkimuksesta enää koe toisin kuin vielä esimerkiksi väitöskirjan aikoihin. Aina se ei tunnu edes työltä.

– Se on sellainen elämäntyyli. Kyllähän tietysti joskus, jos jokin menee pieleen, niin se harmittaa. Silloin on hyvä ottaa vähän etäisyyttä, käydä vaikka juoksemassa ja miettiä vähän aikaa muita asioita.

Parhaillaan Ramste on vanhempainvapaalla. Vauva-arki limittyy tutkijan työhön kuten mihin tahansa muuhunkin ammattiin.

– Olemme käyneet vauvan kanssa labrassa pari kertaa pitämässä hauskaa, kun siellä on paljon kaikkea katseltavaa, Ramste kertoo.

Iso haave tulevaisuudelle on, että ryhmä onnistuisi valottamaan niin suurempia epikardiaalisuonia kuin sepelvaltimoiden mikroverisuoniakin vaurioittavia tauteja. Jos niiden mekanismeista saadaan vihiä, jokin toinen tutkimusryhmä voi jatkaa hoitojen kehittämistä.

– Se juuri onkin hienoa, että kaikkea ei tarvitse tehdä itse loppuun saakka. Tiedeyhteisö on kuin globaali perhe, Ramste kiteyttää.